Ja kohta saa taas viitata!

Peruskoulut avaavat ovensa pääosin tällä viikolla. Heti viikon alusta ovat nuoret oppilaat saaneet nostaa repun selkään ainakin Ähtärissä ja Pelkosenniemellä.

-Koulujen alkamisaika on meillä vähän vaihdellut vuosittain. Lautakunta päätti aloittaa koulutyön tänä vuonna aikaisemmin, jotta talvella on sitten pidemmät lomat. Syysloma on koko viikon mittainen ja joululomalle jäämme hieman aiemmin, Ähtärin sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho kertoo.

Kunnat saavat itsenäisesti päättää opetuksen aloittamispäivän. Maakunnallisesti koulujen yhteinen startti on sovittu ainakin Kainuussa, jossa kaikki peruskoulut, lukiot ja ammattikoulutus käynnistyvät 11. elokuuta. Myös Helsingissä peruskoulut, lukiot ja Stadin ammattiopisto avaavat ovensa torstaina. Oulussa kouluun päästään jo keskiviikkona.

Lomailua työaikana

Kun koulut alkavat kauneimpaan kesäaikaan ja osa lasten vanhemmista on vielä kesälomalla, niin kiusaus perheen lomareissulle koulujen alettua on suuri. Houkuttavuutta lisää se, että lomamatkat ovat halvempia ulkomaille varsinaisen suomalaisen lomasesongin ulkopuolella.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Ilmiö on tuttu myös meillä Ähtärissä. Hyvässä hengessä noista lomista on kuitenkin pystytty sopimaan rehtorien ja opettajien kanssa. Lapsille tulee lomaviikoille ylimääräisiä tehtäviä ja läksyjä, sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho toteaa.

Ähtärissä on parina vuonna ollut käytössä toimintamalli, jossa koulun taholta pyydetään lapsen vanhemmat automaattisesti palaveriin, jos poissaolojen määrä kohoaa yli 60 tunnin.

-Tuo on raja poissaoloille, oli syy sitten sairaus tai loma. Sen jälkeen pidetään kodin ja koulun yhteinen palaveri, jossa käydään asioita läpi hyvässä hengessä. Tämä on meillä koettu hyväksi toimintamalliksi. Tuntiraja on oppilaiden vanhemmilla tiedossa ja he tietävät, että kutsu palaveriin käy, kun poissaoloja on tuon verran paljon, Eija Kuoppa-aho kertoo.

Tarkkana liikenteessä

Koulujen alkaminen näkyy liikenteessä selvästi hiljaisen kesän jälkeen. Tästä johtuen poliisi valvoo koululaisten liikenneturvallisuutta erityisesti suojateillä ja koulujen lähistöllä tehostetusti 17. elokuuta saakka.

Kouluremontteja löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta. Väistötilat ovat ahkerassa käytössä, kun sisätilaongelmista kärsiviä oppilaitoksia kunnostetaan.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*