Kirjastopalvelujen yhteyteen uudella palvelutorilla tulee mm. terveysasema, neuvola, kulttuurineuvonta sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut. (Kuva: Ville Miettinen)

Espoon Matinkylässä avataan 11. elokuuta palvelutori, jossa yhdistyy kymmenen palveluyksikön toiminta.

Kauppakeskus Ison Omenan uuteen laajennusosaan sijoittuvalla palvelutorilla palveluja tarjoavat, mm. neuvola, terveysasema, mielenterveys- ja päihdepalvelujen yksikkö, kulttuurineuvonta sekä lasten kuntoutuspalvelut.

– Palveluja ei ole osastoitu erikseen, vaan ne käyttävät samaa yhteistä tilaa, jossa toimii kirjasto, joka nivoo käytännössä kaikki palvelut yhteen, sanoo palvelutoripäällikkö Juha-Pekka Strömberg Kuntalehdelle.

– Ajatus saada paljon kuntalaisen normaalissa arjessa olevia julkisia palveluja saman paikkaan ja juuri sinne missä kuntalaiset muutenkin arjessa asioi, helposti julkisten kulkuyhteyksien osalta helposti saatavilla. Siksi paikaksi valikoitui kauppakeskusympäristö liikenteen solmukohdassa, jossa tulevaisuudessa on myös metro.

Ison Omenan palvelutori_3_33412_2
Palvelutori tulee upouuteen kauppakeskuksen laajennusosaan. (Kuva: Espoon kaupunki / Jussi Helimäki)

”Pioneerityön äärellä”

Strömbergin mukaan vastaavan laajuista julkisten palvelujen konseptia ei ole muualla Suomessa tai edes Pohjoismaissa.

– Vertailukohtaa tai kumppania jolta olisi voinut kysyä, miten tämä kannattaa rakentaa, ei ole ollut. Siinä mielessä olemme ihan pioneerityön äärellä.

Espoossa uskotaan, että julkiset palvelut tulevat tulevaisuudessa olemaan enemmän keskitettyjä kuin nykyinen hajautettu palvelurakennemalli. Uuden konseptin uskotaan helpottavan ihmisten arkea, nopeuttavan palvelun saamista ja siten tekevän palveluista tehokkaampia ja halvempiakin.

– Ihmiset tarvitsevat palveluja nopeammin, ja ne on tehokkaampaa tuottaa yhdessä paikassa. Jos taloudelliset kustannukset tulevat huokeammaksi, niin erityisesti inhimilliset kustannukset tulevat myös halvemmiksi, Strömberg muistuttaa.

Kirjasto on luonteva yhdistäjä

Ison Omenan palvelutorille muuttavan Oma lääkärisi -terveysaseman yleislääketieteen erikoislääkäri Wera Sinkkonen näkee kirjaston ja lääkäriaseman läheisen yhteyden parantavan asiakkaiden ennaltaehkäisevän terveydenhoidon mahdollisuuksia.

– Meillä oli kirjaston kanssa keväällä yleisöluento aiheesta ”Kun Google ei auta”. Kerroin tilaisuudessa, millaisia sudenkuoppia internetin terveystiedonhakuun voi liittyä, ja kirjasto kertoi kokoelmistaan löytyvästä sopivasta kirjallisuudesta. Meillä on tarkoitus kehittää kirjaston kanssa edelleen yhteistä terveysvalistusta, Sinkkonen kertoo pääkaupunkiseudun kirjastojen verkkosivuilla.

Palvelutorin toivotaan edesauttavan myös monikulttuurisessa työssä. Lastenneuvola ja kirjasto aikovat järjestää kerran kuukaudessa satutunteja somalin kielellä ja tarjota ennen satutuntia on psykologin ja perheterapeutin palveluja ilman ajanvarausta.

– Näin vanhemmat voivat lähestyä meitä helposti jo ennen kuin lapsen kielen kehityksestä on ehtinyt syntyä suurta huolta, lasten kuntoutuspalvelujen päällikkö Hanna Lehtinen sanoo.

Kirjastossa tulee työskentelemään myös nuoriso-ohjaaja, sillä kauppakeskuksen odotetaan metron valmistuttua olemaan merkittävä solmukohta myös nuorten liikkumiselle. Kirjaston nuortenosaston viereen tulee nuorten tieto- ja neuvontapiste.

– Siellä kuka tahansa nuori voi tulla kysymään mitä tahansa esimerkiksi opiskelusta, elämäntilanteesta tai kesätöistä. Tieto- ja neuvontatyö on anonyymiä, vähän samalla tavalla kuin kirjastossa, jossa ei tarvitse olla kirjastokorttia, jotta voi käyttää palveluita, johtava nuoriso-ohjaaja Lasse Raivio sanoo.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Espoon konsepti vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvin laajalta. Aivan “ennen näkemättömästä” toimintatavasta en kuitenkaan puhuisi. Tampereella vastaavaa toimintaa on jo olemassa Lielahtikeskuksessa.

    Mikko Aaltonen
    Tampere

  2. “Kirjaston nuortenosaston viereen tulee nuorten tieto- ja neuvontapiste.
    – Siellä kuka tahansa nuori voi tulla kysymään mitä tahansa esimerkiksi opiskelusta, elämäntilanteesta tai kesätöistä.”

    Miten tämä nuorten tieto- ja neuvontapiste eroaa Ohjaamosta vai onko kyseessä Ohjaamo?

  3. Näkisin tässä ennaltaehkäiseviä mahdollisuuksia. Palvellaan suuria massoja helposti mutta myös pinnallisesti, heidän päivittäisreiteillään. Toiseksi saatetaan tavoittaa valistuksella joitakin sellaisia, joita ei muuten saada haaviin, kun he suurin piirtein törmäävät palveluihin kauppakeskuksessa. Vaarana on kuvitella, että vaikeat tapaukset näin merkittävästi vähenisivät…Mutta jos jokin asia / käytäntö onnistuu, niin sen levittäminen saattaa onnistua paremmin kaupunkilaisten yhteisissä tiloissa kuin muiden medioiden kautta…

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*