Ylioppilaslakki
Espoo ilmoitti keskiviikkona peruvansa ylioppilaiden juhlan koronatilanteen vuoksi. Alun perin kevään 2020 ylioppilaiden juhla siirtyi keväältä elokuun viimeiselle viikonlopulle. Kuva: Anni Lindgren

Ylioppilaiden juhlat on peruttu Espoon lukioissa. Keväällä 2020 valmistuneiden ylioppilaiden juhlat oli tarkoitus järjestää lauantaina 29. elokuuta, mutta Espoon kaupungin lukiokoulutuksen johtoryhmä päätti perua tilaisuudet vallitsevan koronatilanteen vuoksi .  

Espoon kaupungin sivistystoimen johtaja Harri Rinta-Aho kertoo, että vaikea päätös tehtiin yhteisen turvallisuuden ja vastuunkannon nimissä. Lauantain juhliin olisi osallistunut tuhansia ihmisiä, sillä päivän juhlallisuudet olivat tarkoitettu valmistuneen 1273 ylioppilaan lisäksi myös heidän läheisilleen.

– Kun kyse on jo valmistuneista oppilaista, joista osa on jo esimerkiksi armeijassa, tartuntariski olisi ollut tässä tilanteessa ilmeinen, Rinta-Aho sanoo.

Rinta-Aho kertoo, että päätös noudattelee terveysviranomaisten näkemystä. Vaikka juhlien järjestämiselle ei ole juridista estettä, jälleen kiristyvä pandemiatilanne ei tue massakokoontumisten järjestämistä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Espoon ja HUSin alueen terveydenhuoltojärjestelmä on nyt jo ylikuormitettu ilman, että lisäämme riskiä tällaisilla toimilla. 

Espoossa syksyllä valmistuville IB-ylioppilaille voidaan kaupungin tiedotteen mukaan järjestää striimattu juhla. Lukiot tiedottavat etäjuhlajärjestelyistä omille ylioppilailleen.

Kuntaliiton Värri: Juhlaratkaisut tehdään paikallisesti

Kuntaliiton lukiokoulutuksen erityisasiantuntija Kyösti Värrin mukaan ratkaisut ylioppilasjuhlista tehdään oppilaitoksissa paikallisesti.

– Tilanne on hyvin erityyppinen eri alueilla sekä järjestämisolosuhteiden että tautitilanteiden osalta. Lukiot ottavat terveys- ja turvallisuuskysymykset vakavasti.

Yhteistä jokaiselle kunnalle kuitenkin Värrin mukaan on se, että kevään 2020 ylioppilaiden juhlat eroavat väistämättä perinteisestä juhlakaavasta. 

– Nyt syksyllä enemmänkin kyse yhteisöllisestä tapahtumasta, jossa viime kevään ylioppilaat voivat olla yhdessä. Esimerkiksi Kokkolassa on suunnitteilla ulkoilmatapahtuma, Raumalla ylioppilaat viettävät juhlabrunssia.

Värri sivuaa ylioppilasjuhlatilannetta ja lukioiden syyslukukauden haasteita myös tiistaina ilmestyneessä Kuntaliiton blogissaan

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*