Lakkotiedote julkaistiin näyttävästi Turun kaupungin verkkosivuilla.

Ammattiliitto JHL:n uusi lakko vaikuttaa tällä viikolla laajalti Turun toimintoihin, Turun kaupungin sivistystoimiala tiedottaa.

– Lakko koskettaa Turussa lähes 20 000 lasta ja nuorta ja 150 toimipistettä, ja lakko vaikuttaa myös lukuisiin muihin kaupungin toimintoihin, kuten joukkoliikenteeseen, vesihuoltoon ja nuorisotilojen sekä liikuntapaikkojen aukioloon.

Käytännössä lakko näkyy merkittävällä tavalla päiväkotien ja koulujen arjessa. Päiväkoteihin tai aamu- ja iltapäivätoimintaan voidaan ottaa lapsia saapumisjärjestyksessä sen mukaan, miten henkilökuntaa on läsnä.

– Huoltajien tulee varautua siihen, että päiväkodit rajoittavat aukioloaikoja ja lapsia otetaan lainsäädännön määräämän suhdeluvun mukaisesti. Sivistystoimiala suosittelee, että perheet, jotka voivat järjestää lapsensa hoidon muulla tavoin, eivät toisi lapsiaan lakkopäivien aikana hoitoon, tiedotteessa todetaan.

Lisäksi tietyt kouluyksiköt saatetaan sulkea turvallisuussyistä, koska koulunkäynninohjaajista merkittävä osa on lakossa.

Lakko vaikuttaa myös ruokapalveluihin.

– JHL:n lakon takia Turun kaupungin päiväkodeissa, peruskouluissa, lukioissa ja ammatti-instituutin koulutaloissa kannattaa varautua omiin eväisiin lakkopäivien aikana, Turun kaupunki tiedottaa.

Päiväkoteihin, peruskouluihin ja lukioihin on toimitettu evästarvikkeita, mutta niiden tarjolle laittaminen on epävarmaa.

– Edelliseen lakkoon verrattuna tukilakkoja on nyt enemmän ja osa ammattiliitoista on ohjeistanut omia jäseniään olemaan tekemättä muiden ammattiryhmien työtä edes poikkeusolosuhteissa. Arkean toimihenkilöt kiertävät kouluissa ja päiväkodeissa auttamassa eväiden esille laitossa, mutta hallinnon henkilökunta ei valitettavasti riitä kaikkiin kouluihin ja päiväkoteihin. Tarvittaessa koulut ja päiväkodit saavat täydennystä evästarvikkeisiin.

Ruoka-, siivous-, ja kiinteistönhoitopalveluja tarjoava Arkea ilmoitti syyskuussa vaihtavansa työntekijänsä toisen, halvemman työehtosopimuksen piiriin. JHL kutsuu ratkaisua ”työehtoshoppailuksi” ja käynnisti asian vuoksi lakon myös lokakuussa.

Perjantaihin saakka kestävässä lakossa ovat Turun kaupungion tytäryhtiössä Arkeassa työskentelevien JHL:n jäsenten töiden lisäksi Turun kaupungin ja kaupungin omistamien yhtiöiden Turku Energian, Kuntecin, Kaarean, Kaarean Kunnossapidon, Lounais-Suomen Jätehuollon, Turun Sataman, Turun Kaupunkiliikenteen, Turun Seudun Veden, Turun Seudun Vesihuollon ja Turun Seudun Puhdistamon JHL:läisten työntekijöiden työt.

– Lakko rajataan niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, turvallisuutta tai omaisuutta. Lakko ei koske viranhaltijoita eikä työllistettyjen töitä, JHL tiedottaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä