Kuva: Elina Hirvonen
Juuan keskusta täyttyi viime elokuussa kunnanjohtaja Markus Hirvosen (edessä oikealla) kanssa mopoilleista nuorista.

Juuan kunnanjohtajan Markus Hirvosen viime kesänä keksimä idea yhteisestä mopotapaamisesta nuorten kanssa on innostanut maakunnan nuoria niin, että ensi kesänä on tarkoitus järjestää maakunnallinen mopomiitti.

Kesäkuussa mopoletkan on tarkoitus kulkea Juuasta Joensuuhun ja pysähtyä matkan varrella Polvijärvellä, Outokummussa ja Liperissä keräämässä lisää mopoilijoita letkaan.

Reitti päättyy Joensuuhun, jossa kaupunginjohtaja Kari Karjalainen on luvannut ottaa mopolijat vastaan.

Hirvonen aikoo itse ajaa letkassa.

– Kun on kerran pyydetty, niin luonnollisesti olen mukana.

Hän korostaa, että maakunnallisen mopomiitin idea tuli nimenomaan nuorisolta eikä häneltä.

Poliisi ja Liikenneturva mukana

Poliisin kanssa maakunnallisesta mopomiitistä reitteineen on jo käyty alustavia keskusteluja, ja Hirvosen mukaan poliisi on innolla mukana ja ottaa tapahtuman koulutuksen kannalta.

– Loppuvaiheessa mopoja taitaa olla satoja, on selvempi että poliisi on vähän ohjaamassa liikennettä.

Myös Liikenneturva ilmoittautui omatoimisesti mukaan, Hirvonen kertoo.

– Kun pysähdymme matkan varrella, he pitävät meille tietoiskun.

Tarkoitus on, että tapahtuman suunnitteluun osallistuvat nuoret, poliisi ja Liikenneturva.

Hirvosen mukaan myös yrittäjät ovat kiinnostuneet ja halunneet mukaan, ja nuoret ovat antaneet yrittäjien keksiä itse yhteistyön muotoja.

Tuloksena on muun muassa, että mopomatkaajille tarjotaan lähtökahvit ja makkaranpaisto matkan varrella. Liperin kunta puolestaan ottaa kunnanjohtaja Hannele Mikkasen johdolla mopokuskit vastaan paikallisessa hampurilaisravintolassa ja tarjoaa näille siellä ruoat.

– Kun laitoin tänään Facebookiin kyselyn, mistä saisimme huoltoauton, kun matka on kuitenkin pitkä ja bensaa ja muuta tarvitaan, niin noin viidessä minuutissa tuli paikalliselta huoltoasemayrittäjältä viesti, että huolto on kunnossa, he tuovat auton.

Pituutta mopomiitin reitille tulee pitkälti toistasataa kilometriä. Aloituspiste Juuka reitin ylimpänä pisteenä

Polvijärven kunnanjohtajalle lainamopo

Tarkoitus on, että kun letka etenee kunnasta toiseen, kunnanjohtaja on vastaanottamassa nuoria.

Ja ainakin Polvijärveltä on kunnanjohtaja myös liittymässä mukaan.

Polvijärven kunnanjohtajalla Jari Tuonosella ei tosin ole omaa mopoa, mutta hän uskoo lainamopon löytyvän.

– Markuksen innoittamana nuoret ehdottivat viime vuonna, että Polvijärvellekin pitäisi saada mopotoimintaa. Viime kesästä asti Polvijärvellä on järjestetty vapaaehtoisten vanhempien kanssa mopokerhotoimintaa, jossa voi rassata ja kunnostaa mopoja ohjatusti ja valvotusti.

– Siinä yhteydessä pääsin viime kesänä testaamaan mopoa ja olen luottavainen, että kesäksi löytyy oma mopo.

Mopot halutaan Joensuun keskustaan

Perillä Joensuussa oli alun perin ajaa raviradan parkkipaikoille, jottei iso mopoletka olisi aivan kaupungin ytimessä.

Tähän tuli kuitenkin muutos.

– Kaupunkikeskustayhdistyksestä otettiin yhteyttä ja kerrottiin että ei käy. Meidät halutaan ihan keskustaan, Markus Hirvonen kertoo.

Joensuun Kaupunkikeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Vänskä sanoo, että mopoletkan kaltainen tapahtuma tuo kaivattua eloa keskustaan ja ihmisiä sitä seuraamaan.

– On hienoa, että aktiivisia tässä ovat olleet nimenomaan nuoret ihmiset, Vänskä sanoo

– Toivottavasti saamme mahdollisimman paljon eri ikäisiä ihmisiä eri väestöryhmistä saadaan aktivoitua mukaan. Vaikka Joensuu on pyöräilykaupunki, myös mopot, samoin kuin autot ja kävelijät, mahtuvat tänne hyvin.

Jutustelut laajentuneet koko elämään

Mopoharrastus nuorten kanssa on johtamassa mopohallin käyttöönottoon Juuassa, mutta viime kesän tapahtuma on poikinut Markus Hirvosen mukaan paljon muutakin.

– Olemme keskustelleet nuorten kanssa vaikka mistä. Olemme puhuneet kouluruoasta, nuorten syrjäytymisestä ja päihteiden käytöstä.

Ylipäätään kaikessa puhumisessa kynnys tarinoida on madaltunut. Taannoin juukalaiset nuoret ottivat yhteyttä kuntaan päin ja ehdottivat että Juuka tarjoaisi nuorille ilmaisen ehkäisyn. Tämä ehdotus on päätetty hyväksyä, Hirvonen kertoo.

– Kun nuoriin saa yhteyden, he ovat ajatuksissaan suoraviivaisia ja selkeitä. Se on hieno juttu.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hienoa, että Kokemäen Kauvatsan mopokarnevaalien filosofia on vuosien jälkeen oivallettu jo laajemmaltikin!

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä