Vuoden kirjasto -kilpailun voitti viime vuonna Keravan kaupunginkirjasto. Suomen kirjastoseura nimeää vuosittain järjestettävän kilpailun esiraadin, joka valitsee finalistit ja voittajan. Kuva: Jouni Lampinen

Enemmistö suomalaisista seisoo tukevasti oman kuntansa kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen takana, kertoo juuri valmistunut kansalaiskysely. Kyselyyn vastanneista 79 prosenttia näkee nämä palvelut elin- ja vetovoimatekijöinä, joihin kotikunnan toivotaan panostavan.

Lisäksi monialainen ammattiliitto Akavan erityisalat tiedottaa, että eri puolueita kannattavien käsitykset edellä mainittujen palvelujen merkityksestä poikkeavat selvästi toisistaan.

– Kirjasto, museo ja kulttuuri nähdään hyvin selkeästi oman kunnan elinvoimatekijöinä ja matkailuvaltteina. Tämä näkemys näyttää pysyvän vuodesta toiseen enemmistön kantana, vaikka kriittisiäkin ääniä kuuluu, arvioi johtava juristi Jenni Salonen Akavan erityisaloista.

– Kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen koetaan tukevan myös omaa hyvinvointia. Näiden palvelujen nähdään tarjoavan mahdollisuuksia esimerkiksi oppimiseen ja kehittymiseen. Panostuksia kulttuuriin vaaditaan varmasti myös tämän henkilökohtaisen, itselle hyvää tekevän kokemuksen vuoksi.

Oman kunnan lähipalveluina tuotetut kirjasto- ja kulttuuripalvelut luovat myönteistä yhteisöllisyyttä ja auttavat meitä pysymään henkisesti toimintakykyisinä, Salonen jatkaa.

– Voi sanoa, että nämä palvelut ovat osaltaan tukemassa henkistä kriisinkestävyyttämme.

Verotuki pois

Vaikka tulokset kertovat edelleen vahvasta kulttuurimyönteisyydestä, luvuissa on pitkällä aikavälillä tarkasteltuna laskeva trendi.

Esimerkiksi kirjasto-, museo- ja kulttuuripalvelujen verotukea kannattavien määrä on pudonnut 13 prosenttiyksikköä vajaassa vuosikymmenessä.

Puoluekantojen mukaan näkyy selkeitä eroja asenteissa, tiedotteessa kerrotaan.

Vihreät ja vasemmistoliiton kannattajat erottuvat kautta linjan kulttuurimyönteisillä arvioilla. Toista laitaa edustavat perussuomalaiset.

Esimerkiksi perussuomalaisista viisi prosenttia on täysin sitä mieltä, että kirjasto- ja kulttuuripalveluja tulee tukea verovaroin. Vasemmistoliiton kannattajilla vastaava luku on 63 prosenttia.

– Kirjastoja käytetään nyt yhtä laajalti, kuten ennen koronaa, neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan erityisaloista sanoo.

– Kirjaston osalta huomio kiinnittyy siihen, että sillä on edelleen leimallisesti kaikenlaisia kansalaisia asiakkainaan. Kirjasto on ihanteidensa mukaisesti koko kansan kirjasto, Korpisaari lisää tiedotteen mukaan.

Perinteinen tutkimus

Akavan erityisalat edustaa valtaosaa kuntien kirjasto-, museo- ja kulttuurialojen sekä hallinnon ja viestinnän ammateissa toimivista akavalaisista.

Tutkimusta varten haastateltiin yhteensä 1 026 henkilöä 17.–19.1.2025. Tilastollinen virhemarginaali on koko aineiston tasolla enimmillään 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kulttuurikysymysten osalta tutkimus toteutettiin nyt yhdeksännen kerran. Tutkimukset on joka kerran toteuttanut Verian (ent. Kantar Public).

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*