Koronarajoitukset vähensivät kirjastokäyntejä viime vuonna. Esimerkiksi Lahdessa lähikirjastojen omatoimikäyttö oli kokonaan pois käytöstä tammi-toukokuun ajan. Kuva: Lauri Rotko

Kirjastojen lainausmäärät kasvoivat viime vuonna yli kahdeksalla prosentilla edellisvuoteen verrattuna, käy ilmi Suomen yleisten kirjastojen tilastoista. 

Suomen yleisten kirjastojen aineistoja lainattiin viime vuonna runsaat 76 miljoonaa kertaa, kun vuonna 2020 lainausmäärä jäi 70 miljoonaan. 

Osaltaan kasvua selittää se, että kirjastoihin ei viime vuonna kohdistunut koko maanlaajuisia sulkuja toisin kuin edellisvuonna. 

–Viime vuotta leimasi epävarmuus ja toiminnan yllä häilyi pelko kirjastojen sulkemisesta. Onneksi saimme olla auki koko vuoden, sanoo Lahden kaupungin kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin tiedotteessa. 

Lahden kaupunginkirjaston lainausmäärä kasvoi viime vuonna seitsemän prosenttia edellisvuodesta, mutta samaan aikaan kävijämäärä laski yksitoista prosenttia.  

-Asiakkaamme käyvät kirjastossa harvemmin, mutta lainaavat kerralla enemmän aineistoja kuin aikaisemmin, Palmi-Felin summaa. 

Kasvusta huolimatta Suomen yleisten kirjastojen lainausmäärät ovat kaukana siitä tasosta, millä ne olivat ennen koronapandemiaa. 

Vuonna 2019 Suomen yleisistä kirjastoista lainattiin aineistoja lähes 86 miljoonaa kertaa, mikä oli 9,8 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna.  

Verkkopalvelut paikkasivat fyysisiä palveluja 

Fyysisiä kirjastokäyntejä tilastoitiin viime runsaat 32 miljoonaa. Ne vähenivät koko maassa noin kahdeksan prosenttia ensimmäisestä koronavuodesta ja noin 40 prosenttia vuodesta 2019.

Muuta maata tiukemmat alueelliset koronarajoitukset näkyivät viime vuonna erityisesti Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Kymenlaakson kirjastojen aukiolotunneissa. Esimerkiksi Turun kaupunginkirjastossa asiakaskäynnit laskivat yli 18 prosenttia. 

-Omatoimikirjastot olivat viime vuonna puoli vuotta kiinni tiukkojen koronanrajoitusten vuoksi, mikä vaikutti asiakaskäynteihin, sanoo Turun kaupungin kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula

Lisäksi Turun kirjastoista saattoi toukokuulle asti vain noutaa varauksia. Sen seurauksena varauspalvelun käyttö kasvoi Turussa viime vuonna 36 prosenttia edellisvuodesta.  

-Varauksia tehtiin viime vuonna yli puoli miljoonaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Nekin asiakkaat, jotka eivät olleet koskaan ennen varanneet, oppivat nyt varaamaan. 

Kirjastoissa järjestettyjen tapahtumien ja koulutusten määrä pysyi viime vuonna edellisvuoden tasolla, mutta osallistujamäärä kasvoi. Se kertoo siitä, että kirjastot siirsivät edelleen tapahtumiaan verkkoon.

Viime vuonna kirjastojen tapahtumat tavoittivat runsaat 877 000 osallistujaa, mikä on yli 200 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*