Nuvan raportin mukaan nuoret kokevat koulupsykologin etäiseksi. (Kuva: Ville Miettinen)

Koulupsykologien ja -kuraattorien toimenkuvaa on uudistettava niin että palveluiden saatavuus helpottuu, linjataan Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton (Nuva ry) raportissa.

Raportin mukaan kynnys psykologilla tai kuraattorilla käymiseen koetaan liian suureksi.

– Koulun on annettava enemmän resursseja siihen, että psyykkisen terveyden ja sosiaalisten suhteiden tärkeys tulee näkyvämmäksi, Nuva linjaa.

Raportti perustuu Nuvan järjestämään ideakilpailuun keinoista kouluhyvinvoinnin parantamiseksi. Ideakilpailun tilasi sosiaali- ja terveysministeriö osana lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) valmistelua. Ohjelma kuuluu hallituksen kärkihankkeisiin ja sen tarkoitus on edistää lasten ja nuorten hyvää elämää niin, että he saavat sopivaa tukea oikeaan aikaan ja että heitä kuullaan päätöksenteossa.

Psykologin ja kuraattorin saavutettavuuteen kiinnitti huomiota myös Keski-Suomen nuorten keskuudessa toteutettu kysely, jonka toteutti Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmä. Mielipiteensä pääsi kertomaan lähes 2 000 nuorta 19 yläkoulusta Keski-Suomessa.

Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmää edustava lukiolainen Jere Huotari esittää, että sen sijaan, että  oppilaat hakeutuvat kuraattorin tai psykologin luokse, kuten nykykäytäntö on, ammattilainen alkaisikin hakeutua nuorten luokse.

– Kävin yhdeksän vuotta samaa koulua, koko ala- ja yläkoulun. En tiedä vieläkään, minkä näköinen koulupsykologimme oli, Huotari sanoo STM:n tiedotteessa.

Nuvan ideakilpailussa eräässä ryhmässä esitettiin oppilaille pakollista vuosittaista psykologikäyntiä, jotta mielenterveysongelmien ehkäisy tehostuisi.

Lisäksi ehdotettiin muun muassa yhteisöllisyyden ja väärässä olemisen pelon vähentämiseksi sekä säännöllisiä keskustelutilaisuuksia koko koululle että avoimen ja rennon keskustelun lisäämistä oppitunneilla.

Nuvan raportti

Keski-Suomen nuorten hanke

Aiemmin aiheesta:

Yle: Kouvola keksi ratkaisun psykologipulaan

Maakuntiin perhepalveluiden muutosagentit

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä