Paikallinen toimintavapaus, johtaminen muutostilanteessa ja uusi pedagogiikka ovat kuntien kannalta avainteemoja opetuksen uudistumisesta selviämisessä, totesi Terhi Päivärinta. (Kuva: Ville Miettinen)

Yksikään käsi ei noussut, kun opetusalan Educa-messujen keskustelutilaisuudessa yleisöstä esitettiin kysymys, missä kunnassa ei vielä valmistella tulevaisuuden kuntaa.

Läsnä oli sivistystoimen asiantuntijoita ja päättäjiä, ja taustalla oli OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen ja Kuntaliiton toimitusjohtajan Jari Koskisen keskustelu teemalla ”Mihin kuntaa tarvitaan?”.

Valmistautumista ja kuntien ja koulujen välistä yhteistyötä painottivat puheenvuoroissaan myös kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kesk., ja Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta.

anu_vehvilainen_educa
Kirjasivityksen lisäksi koulun pitää tarjota lapsille ajatus siitä, että maailma on turvallinen ja siinä voi menestyä, sanoi Anu Vehviläinen. (Kuva: Ville Miettinen)

Valmistuminen on täydessä käynnissä, siitäkin huolimatta että rahoitus, maakuntauudistuksen lopullinen muoto ja moni muu asia on levällään.

– Kannattaa ennemmin valmistautua jo nyt kuin pähkäillä, mikä tehtävä kunnalle jää ja mikä ei, yleisöstä heitettiin.

Pähkäiltävää toki riittää: Pystyvätkö kaikki kunnat huolehtimaan koulutuksen järjestämisestä? Voidaanko opetuksen järjestämisen resurssit turvata? Miten syntyvyyden pieneneminen ja muuttoliike vaikuttavat opetettavien määrään ja sitä kautta opettajien tarpeeseen tietyillä alueilla?

Tuleva digiloikka näkyi messuilla väkevästi. Digisovellusten, -apuvälineiden, -oppimisvälineiden ynnä muiden digiaiheiden tarjonta oli runsasta, ja digiloikkaan liittyvät keskustelut vetivät katsomot täyteen.

OAJ palkitsi ”Suomen digiosaavimman open”. Titteli meni mikkeliläiselle Mari Muinoselle, joka opettaa Mikkelin Rantakylän yhtenäiskoulun nelosluokkaa ja on viimeiset neljä vuotta opettanut pelkästään mobiililaitteilla.

– Itse en koe enää niinkään, että opetan; pikemmin olen oppimisen mahdollistaja. Teknologian merkitys on oppimisen ja esitystapojen monipuolistamisessa ja siinä, että se vie oppilaat kaiken tiedon lähteille, digiosaavin ope toteaa OAJ:n tiedotteessa.

educa_digiluento
Tuolit eivät riittäneet kaikille kuulijoille, kun messuilla puhuttiin digiloikasta. (Kuva: Ville Miettinen)
Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*