Tuomari Nurmio ja Miikka Paatelainen soittavat Tavastian lavalla
Koronakriisin tuomat rajoitukset ovat iskeneet rajusti mm. konserttijärjestäjien toimintaan. Kriisi sai myös tapahtumateollisuuden järjestäytymään. (Kuva: Ville Miettinen)

Koronakriisi pyyhki kalentereista tapahtumat Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikosta Tammerfestin kautta Savonlinnan Oopperajuhliin, mutta jotain hyvääkin on seurannut.

Tapahtuma-ala on organisoitunut kriisin keskellä ja eilen järjestäytyminen virallistui, kun perustettiin Tapahtumateollisuus ry.

– Koko ala on organisoitunut: promoottori, tekniset palvelut tuottja, turvallisuuspalvelujen tuottajat, tapahtumien järjestäjät, luettelee Tampere-talon toimitusjohtaja Palina Ahokas Kuntalehden uudessa podcastissa.

Ahokkaan mukaan Suomessa ei ole aiemmin tajuttu, miten valtavan suureksi teollisuuden alaksi tapahtumateollisuus on kasvanut.

– Suomen kansantalouden kannalta valtavan merkityksellinen ala. Ja nyt puhutaan vain alan omien yritysten liikevaihdosta ja työllistävyydestä. Kerrannaisvaikutuksineen kyse on kansantaloudelle yhdestä merkittävimmistä teollisuuden aloista, Ahokas sanoo.

Alan järjestäytymisestä iloitsee myös podcastin toinen vieras, Joensuun kehitysjohtaja Janna Puumalainen, joka kertoo lähetyksessä mm. Ilosaarirockin peruuntumisen vaikutuksesta Joensuun taloudelle.

Yksi perutuista tapahtumista on Kaustisen Kansanmusiikkijuhlat, joka peruttiin ensimmäistä kertaa yli 50-vuotiaan tapahtuman historiassa.

Tapahtuma on ollut tärkeä myös kunnan elinkeinoille. Kaupoille festivaalivieraat tuovat ”vuoden kolmannentoista kuukauden”.

Kunnanjohtaja Arto Alpian mukaan vuosi jakautuu Kaustisella aikaan ennen festivaalia ja aikaan sen jälkeen. Nyt mietitään, mistä tämä ”vuodenvaihde” muodostuu.

– Se on yhdistävä juttu kaustislaisille, Alpia kuvailee tapahtuman merkitystä Kuntalehden podcastissa.

Ilon aihe Kaustisella on festivaalin aktiivinen vieminen verkkoalustoille. Ja se, että kaustislainen viulunsoitto menossa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle, jolla Suomesta on toistaiseksi vain sauna.

Alpia katsoo kriisin jälkeiseen tulevaisuuteen positiivisesti.

– Odotamme ympärivuotisen matkailun lisääntymistä – mikäli maailma palaa entiselleen.

Kuntalehden podcastissa matkailua ja tapahtumia ja koronan vaikutusta niihin käsittelevät Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas ja Joensuun kehitysjohtaja Janna Puumalainen, äänessä ovat myös Puumalan kunnanjohtaja Matias Hildén, Kaustisen kunnanjohtaja Arto Alpia ja Club For Fiven perustajajäsen Susanna Lukkarinen. Studioisäntinä Markku Vento ja Ville Miettinen. 

Kuuuntele podcast:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*