Parhaita PISA-tuloksia tehtiin silloin, kun kuntien liikkumavara opetuksen järjestämisessä oli suurimmillaan, muistuttaa Leena Pöntynen. (Kuva: Ville Miettinen)

Kuntaliitto haluaa koko koulutuksen kentän pohtimaan peruskoulun tulevaisuuden suuntia. Kuntaliiton mielestä perusopetuslakia on uudistettava ja samalla on muotoiltava perusopetuksen keskeiset periaatteet uudelleen.

– Kuntaliitto haluaa aktivoida erityisesti koulutuksen järjestäjiä eli kuntia, kuntien päättäjiä, sivistysjohtajia, rehtoreita ja opettajia, keskustelemaan perusopetuksen haasteista ja uudistamistarpeista, liiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta sanoi Sivistystoimen neuvottelupäivillä Helsingissä keskiviikkona.

– Nostamme keskusteluun kysymyksiä perusopetuksen kehittämisen tarpeista 2020-luvulle, opettajuudesta, oppivelvollisuudesta, opetuksen resursseista ja johtamisesta.

Näkökulmia tarvitaan esimerkiksi oppivelvollisuuden määrittelyyn, opetuksen järjestämiseen ja sisältöön, opettajuuden uudistumiseen, koko järjestelmän resursoimiseen sekä tämän kaiken johtamiseen, listaa Kuntaliiton esi- ja perusopetuksen erityisasiantuntija Leena Pöntynen blogikirjoituksessaan.

Päivärinta muistuttaa, että maailman parhaat PISA-tulokset on tehty julkisessa, kuntien ylläpitämässä peruskoulussa.

– Olosuhteet muuttovoittoisen ja monikulttuurisen pääkaupunkiseudun kouluissa eroavat suuresti pienten muuttotappioisten maaseutukuntien olosuhteista, Päivärinta muistuttaa.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö opetus olisi yhtä hyvää molemmissa. Haasteet ja oppilaiden tarpeet vain ovat hyvin erilaiset. Paikallisesti tiedetään, miten opetus kannattaa järjestää erilaisissa olosuhteissa.

Paikallista osaamista korostaa myös Pöntynen. Hän muistuttaa, että parhaimpia PISA-tuloksia tehtiin silloin, kun liikkumavaraa oli nykyistä enemmän.

– Pääkaupungista käsin ei millään voida tietää, miten asiat on järkevintä järjestää eri puolella Suomea. Olosuhteet vaihtelevat melkoisesti pitkän isänmaamme eri kolkissa, Pöntynen kirjoittaa.

Kuntaliitto on käynnistänyt kampanjan perusopetuksen kehittämiseksi. Sitä voi seurata muun muassa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #hyväkoulu.

Klikkaa kuvaa. Leena Pöntynen avaa #hyväkoulu-kampanjan taustaa videolla.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*