Tänään alkava valofestivaali Lux Helsinki on osa Suomi 100 -juhlaohjelmaa. Kuva viime vuoden tapahtumasta. (Kuva: Ville Miettinen)

Sisäministeriö (SM), Kuntaliitto ja Maahanmuuttovirasto (Migri) ovat lähettäneet kaikille Suomen kunnille suosituksen uusien Suomen kansalaisten huomioimisesta kunnissa Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.

Ideana on, että jokainen kunta tai seutukunta järjestäisi uusille kansalaisilleen sellaisen juhlan kuin parhaaksi näkee.

– Se voi olla luonteeltaan mitä tahansa kahvitilaisuudesta seminaariin tai kantaväestön ja uusien kansalaisten yhteisestä pesäpallo-ottelusta muunlaiseen yhteiseen tekemiseen. Mikä ikinä tuntuukaan sopivalta ja kotoisalta, SM:n, Kuntaliiton ja Migrin tiedotteessa sanotaan.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teema on Yhdessä, ja tätä ehdotetaan näkyväksi myös tervetuliaiskohtaamisissa tutustumalla uusiin kansalaisiin ja tekemällä heitä paikallisesti näkyväksi, sekä pohtimalla yhdessä, mitä suomalaisuus on.

Viestinnän asiantuntija Jari Seppälä Kuntaliitosta toteaa, että luonteva tervetulotilaisuus voisi yhdistää kotikunnan ja suomalaisuuden elementtien informoinnin pieneen juhlavuuteen esimerkiksi kakkukahvien merkeissä.

– Nyt alkuvuonna olisi tärkeätä muistuttaa äänestämisestä kuntavaaleissa, vaikka sinänsä kansalaisuus ei siihen enää tuo muutosta, koska jo ennen kansalaisuutta voi äänestää asuinkuntansa vaaleissa, Seppälä sanoo.

Suomen kansalaisuutta hakee vuosittain noin 12 000 henkilöä, ja myönteisen päätöksen hakemukseensa saa noin 10 000 henkilöä. Suurimmat kansalaistetut ryhmät ovat vuosina 2015–2016 olleet venäläiset, somalialaiset, irakilaiset, virolaiset ja afganistanilaiset.

Osa kunnista tai seutukunnista on jo pitkään järjestänyt kansalaisuuden saaneille asukkailleen vuosittain juhlan kansalaistamisen kunniaksi.

Ensimmäisenä juhlia alkoi järjestää Turku vuonna 2004. Turku juhlistaa uusia kansalaisiaan joka kevät pidettävässä juhlassa.

Suurin osa uusista kansalaisista on kuitenkin jäänyt tähän asti vaille vastaavaa huomionosoitusta.

Isojen kaupunkien ulkopuolella uusia kansalaisia ei välttämättä ole kovin paljon kunnittain, minkä vuoksi seutukunnallinen yhteistyö kuulostaa järkevältä, Jari Seppälä sanoo.

– Myös johonkin valmiiseen tilaisuuteen kutsuminen voisi olla yksi tapa muistaa uusia kansalaisia, Seppälä sanoo.

Maahanmuuttovirasto on tilannut Väestörekisterikeskukselta kuntakohtaiset tiedot kaikista täysi-ikäisistä kuntien asukkaista, jotka ovat saaneet vuoden 2016 kuluessa Suomen kansalaisuuden, ja kunnat voivat pyytää tiedot veloituksetta Maahanmuuttovirastolta.

Suomen kansalaisuus saadaan perustuslain mukaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella. Sen lisäksi kansalaisuus voidaan myöntää hakemuksen tai ilmoituksen perusteella.

Ruotsissa vuosittaiset kansalaisuusjuhlat on säädetty vuodesta 2015 alkaen pakollisiksi kaikissa kunnissa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*