Oppilaitosten yhdistämisellä turvataan tulevaisuutta, sanoo LUT:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö. (Kuva: Teemu Leinonen / LUT)

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) ja Saimaan ammattikorkeakoulu tiivistävät yhteistyötään. Tavoitteena on perustaa 1.1.2018 aloittava LUT-konserni, jonka osana toimii Saimaan ammattikorkeakoulu.

– Konsernilla tavoitellaan kansallisesti ja kansainvälisesti laadukasta, houkuttelevaa ja monipuolista korkeakoulukeskittymää, jossa hyödynnetään kampuksen koulutuksen ja tutkimuksen osaamista, LUT:n tiedotteessa todetaan.

Korkeakoulut käynnistävät selvityksen konsernin muodostamisen edellyttämistä järjestelyistä, sen juridisesta muodosta ja omistusjärjestelyihin liittyvistä seikoista. Käytännössä muodostettavaan konserniin yhdistettäisiin molempien korkeakoulujen hallinto ja tukipalvelut. Samalla selvitetään kuinka opetuksen, hallinnon, tukitoimintojen ja tilojen resursseja voidaan käyttää tehokkaammin

Koulutus ja tutkimus toteutetaan LUT Schooleissa ja schooleihin rinnastettavassa Saimia Collegessa. Kansainvälisesti tunnetussa college-mallissa ammattikorkeakoulun tyyppinen oppilaitos toimii yliopiston yhteydessä. LUT vastaa edelleen tieteellisestä tutkimuksesta ja yliopistotasoisesta korkeakoulutuksesta. Ammattikorkeakoulu tekee soveltavaa tutkimusta ja tarjoaa ammattikorkeakoulututkintoja. Molemmat korkeakoulut tuottavat edelleen heille annettujen tutkinto-oikeuksien mukaisia tutkintoja.

– Rakennamme oman tulevaisuutemme duaalimallin varaan. Tässä tilanteessa on parempi aktiivisesti itse luoda yhteistä tulevaisuutta, ettei muu ulkopuolinen taho päätä sitä puolestamme, toteaa LUT:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö tiedotteessa.

– Saimaan ammattikorkeakoulun siirtyminen osaksi LUT-konsernia on luonnollinen jatkumo siinä kehityksessä, jossa olemme jo nyt yhdessä vahvistaneet korkeakoulukeskittymäämme. Saimia College osana LUT:tä vahvistaa ammattikorkeakoulutuksen asemaa alueellamme, sanoo Saimaan amk:n hallituksen puheenjohtaja Tuomas Telkkä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä