Liikkuva koulu -ohjelmalla on onnistuttu lisäämään lasten liikuntaa, mutta saatu hyötyjä myös koulujen työrauhaan.

Koulujen henkilökunnasta 92 prosenttia kokee Liikkuva koulu ‑toiminnan hyödyllisenä kouluviihtyvyyden kannalta. 83 rosentin mukaan siitä on hyötyä koulujen työrauhalle.

Tiedot käyvät ilmi Liikkuva koulu ‑hankkeen väliraportista.

Liikkuva koulu ‑ohjelma on tuonut tunnin liikuntaa koulupäivään. Ohjelmassa on mukana 80 prosenttia peruskouluista.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen, kok., mukaan liikunnalla on myös terveyshyötyjä sekä positiivisia vaikutuksia oppimistuloksiin.

Suositusten mukaan lasten pitäisi liikkua tehokkaasti vähintään tunti päivässä. Vain kolmasosa peruskouluikäisistä täyttää tämän tavoitteen.

Liikuntaseurojen järjestämää kerhotoimintaa on noin joka toisessa koulussa, ja koulun itse järjestämää kerhotoimintaa neljällä koululla viidestä. Yli puolet kouluista haluaisi lisätä seurayhteistyössä järjestettyä kerhotoimintaa.

Liikkuvan koulun laajentaminen kaikkiin peruskouluihin on yksi hallituksen kärkihankkeista. Tällä hetkellä mukana on 81 prosenttia kouluista ja 89 prosenttia kunnista. Liikkuva koulu laajenee varhaiskasvatukseen sekä toiselle ja asteelle vuonna 2017.

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä