Kuva: Laura Oja
- Lintsi oli minulle jo lapsuudessa Se juttu, sanoo Linnanmäen vanhan puisen vuoristoradan vauhdista nauttiva Mato Valtonen. Hän on ollut aikoinaan pari kautta vuoristoradan jarrumiehenä.

Monen hankkeen ideoija ja puuhamies Markku ”Mato” Valtonen vetää Chicago-kierroksia Lahdessa, johtaa rock-festivaalia Pyhätunturilla ja polkee käyntiin kaikenlaista.

Erilaisten tapahtumien järjestäjänä hän antaa kunnille ja kuntalaisille tärkeän neuvon:

– Älkää lakatko keksimästä. Ei saa luovuttaa. Kyllä se hyvä idea jostain tulee. Ei haittaa, jos saa innostumaan koko kunnan organisaation kunnanjohtajasta alkaen.

Yksi kaatunut hanke häntä tuntuu harmittavan.

– Yksi poliitikko suuttui siitä, kun olimme menneet puhumaan toiselle ennen häntä. Hän kaatoi koko ison projektin menettelytapavirheenä.

Jos kunnassa havitellaan mainetta maailmalla, pitää olla rohkeutta.

– Hulluushan myy. Jos Suomesta puhutaan ulkomailla, kyseessä on ilmakitaransoittokilpailuja, suojalkapalloa ja eukonkantoa. Saa olla vähän kreisi.

– Ei tarvitse olla niin virallista.

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä 7/19 (ilm. 27.6.)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä