Näin lehdet avaavat kuntalaisten arkeen vaikuttavaa päätöksentekoa – "Usein sieltä irtoaa perusuutisaineksen lisäksi sytykkeitä tuleviin kuntalaisjuttuihin"
Tänään vietetään YK:n kansainvälistä lukutaitopäivää ja sen kunniaksi on hyvä kysyä, miten lehdet seuraavat paikallista päätöksentekoa?
Ensinnäkin, paikallinen päätöksenteko kiinnostaa lukijoita, vahvistavat Juvan Lehden päätoimittaja Janne Tiainen ja Kangasalan Sanomien päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskinen.
Kuntavaaleihin liittyvä uutisointi on vetänyt lukijoita puoleensa tänä vuonna, Keskinen kertoo Kangasalan Sanomien tarjonnasta.
–Lisäksi luetuimpien listoille ovat nousseet muun muassa uusien asuinalueiden käänteet, teille ja kaduille tehdyt muutokset sekä purku- ja rakennushankkeita koskevat uutiset. Aina kiinnostaa myös uusien yritysten saapuminen kaupunkiin.
–Hyvin monenlaiset päätöksentekoon liittyvät uutiset kiinnostavat lukijoitamme. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten niitä lähestytään. Luonnollisesti myös se, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, saa ihmiset kiinnostumaan aiheesta. Tällöin on kunnan näkökulmasta äärimmäisen tärkeää, että viestintä on selkeää ja suoraa, Heli Keskinen kertoo.
Myös Juvan Lehdessä seurataan tiiviisti paikallista päätöksentekoa ja päätösten vaikutuksia ihmisten arkeen.
–Yksi kiinnostava paikallinen esimerkki on uuden kunnantalo-kirjasto-monitoimitalon suunnittelu Juvalle. Sitä aihetta on seurattu pitkin matkaa, ja kunta on tehnyt peruslinjaukset uudisrakentamisesta. Aihepiiri on poikinut monta juttua, ja monta on tulossakin, Juvan Lehden päätoimittaja Tiainen kertoo.
Taustalla on se, että entinen kunnantalo ja kirjasto ovat teknisesti tiensä päässä Juvalla.
–Kunta tekee tulevaisuuden ratkaisuja taatakseen paitsi terveelliset tilat omalle väelleen, myös toimivat tilat kirjastolle ja kirjaston lukuisille käyttäjille.
–Uutta näkökulmaa rakennushankkeeseen tuo se, että myös Juvan seurakunta saattaa liittyä hankkeeseen mukaan ja saada tiloja samaan taloon. Sillä on sama pulma kuin kunnalla. Nykyinen seurakuntatalo ei ole enää terveellinen paikka työskennellä sisäilmaongelmien vuoksi.
Juvan Lehden päätoimittaja Janne Tiainen viihtyy toimituksessa, jossa kirjoitetaan lukijoille tärkeistä uutisaiheista.
Velvollisuutena herättää tunteita
Millä tavoin seuraatte paikallista päätöksentekoa, Kangasalan Sanomien päätoimittaja Heli Keskinen?
–Seuraamme tiiviisti kaikkea paikallista päätöksentekoa lautakunnista viranhaltijapäätöksiin ja erilaisiin tiedotuskanaviin. Lisäksi saamme paljon vinkkejä uutisoitavista aiheista etenkin lukijoiltamme, mutta myös valtuutetuilta. Usein saamme vinkkejä myös suoraan viranhaltijoilta.
–Valtuutetut käyvät myös sivuillamme aktiivista keskustelua mielipidepalstalla, josta nostetaan esiin välillä myös uutisaiheita.
Kangasalan Sanomat on mukana Pureudu paikallisiin -kampanjassa, jossa kymmenet paikallislehdet ovat tällä viikolla (8.–14.9.) vapaasti luettavina verkossa.
Heli Keskisen tavoin päätöksenteon seurantatapoja koskevaan kysymykseen vastaavan Juvan Lehden päätoimittajan mukaan päätöksentekoelimien esityslistat käydään tarkasti läpi, kun ne saadaan.
–Ja tarpeen sekä uutisaiheen mukaan ne asiat nostetaan jo ennen kokouksia uutisiksi. Toki moni muukin kuntalaisasia uutisoidaan heti tuoreeltaan jo ennen luottamusmieskäsittelyä aina sen mukaan, miten lehti saa vihiä mistäkin aiheesta. Lukijavinkit ovat tärkeitä lähteitä, ja niitä myös tulee paljon, Janne Tiainen kertoo.
Lisäksi toimittajilla on toki koko joukko muitakin tietokanavia esimerkiksi luottamushenkilöorganisaation sisällä, Juvan Lehden päätoimittaja jatkaa.
–Myös valtuustojen kokouksissa käydään juttukeikoilla, ja usein sieltä irtoaa perusuutisaineksen lisäksi sytykkeitä tuleviin kuntalaisjuttuihin.
–Uutisointia ohjaa tietenkin aiheen kiinnostavuus ja vaikuttavuus. Se on onneksi mennyttä aikaa, että päätöslistat kirjoitettiin uutisiksi ehkä sen enempiä miettimättä.
Kunnioittavatko päättäjät lehden itsenäisyyttä uutisvalinnoissa, päätoimittaja Janne Tiainen?
–Kyllä. Juvalla jokainen tiedostaa hyvin roolinsa.
Kangasalan Sanomien päätoimittaja Heli Keskinen sanoo päättäjien ymmärtävän hyvin median roolin ja kunnioittavan sitä.
– On poikkeustapaus, jos joku päättäjä ei näin tee. Joskus päättäjät ovat luonnollisesti eri mieltä siitä, mistä meidän pitäisi tai ei pitäisi kirjoittaa. Keskustelu pysyy lähes aina asiallisena.
– Kritiikki on sallittua ja tervetulluttakin.
Jos uutisemme eivät koskaan herättäisi kenessäkään tunteita, emme tekisi työtämme oikein, sanoo Kangasalan Sanomien päätoimittaja-toimitusjohtaja Heli Keskinen.
Hallintojohtajan kesäauto
Heli Keskisen mukaan Kangasalan Sanomien kiinnostavimpiin uutisaiheisiin on lukijamääriä tarkasteltaessa kuulunut muun muassa kaupungin ensimmäisen McDonald’sin avautumisen siirtyminen.
Toki muitakin isoja puheenaiheita on riittänyt.
– Kiinnostavimpia uutisaiheita ovat olleet uuden asuinalueen rakentamista koskevan urakkasopimuksen purkaminen, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yt-neuvottelut, saareen rakennetun luvattoman saunarakennuksen käänteet ja paikallisesta päiväkodista karannut lapsi.
Ja uusia keskustelunaiheita on jatkuvasti kehittymässä.
– Teemme juttua muun muassa koulunkäyntiavustajien työsuhteiden pätkimisestä, Keskinen sanoo esimerkkinä.
Juvan Lehdessäkin on riittänyt viime aikoina lukijoita innostavia uutisaiheita.
– Juvan tunnetussa Kaarihallissa pidetyn Pate Mustajärven ja 1980-luvun Popeda-kokoonpanon konsertin uutisointi on ollut lukijoillemme hittiainesta, samoin kuin 15-vuotiaan keihäänheittäjän Veikko Suikin henkilöjuttu.
– Niin ikään konkurssiin asetetun erikoiskalustetehdas Sisuwoodin uutiset ovat vetäneet lukijoitamme. Sisuwoodin jutuista pitää erikseen nostaa esille Juvan kunnanjohtajan Mervi Simoskan ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ritva Hännisen (kesk.) kommentit uutiskokonaisuuteen liittyen.
– Tulevassa 11.9 painetussa lehdessä saa tilaa esimerkiksi Juvan Partalan Kuninkaankartanon kysymys. Kuntahan omistaa isohkon matkailu-ravintola-majoituspalveluyrityksen ja etsii sille uutta yrittäjää. Entinen yrittäjä lopetti tiloissa elokuun lopussa. Se juttu julkaistiin verkossa perjantaina 5.9.
– Tulevan viikon lehdessä ollaan myös yrittäjyyden tunnelmissa, kun Juvalle avautui uusi bistro-cafe Idänportin Helmi, ja myös Kesäpeli-juttusarjassa kesäautoaan esittelee Antti Kinnunen. Hän muuten sattuu olemaan Juvan kunnan hallintojohtaja, Tiainen summaa.
Juttua korjattu 8.9.2025, kello 13.39, Juvan Lehti ei ole mukana Pureudu paikallisiin -kampanjassa, vaikka niin alun perin jutussa virheellisesti väitettiin. Sen sijaan Kangasalan Sanomat on mukana kyseisessä kampanjassa ja se tieto on siirretty jutun alusta keskemmälle juttua. Lisätty Heli Keskisen sitaattiin tieto siitä, että myös viranhaltijat antavat usein uutisvinkkejä.
Nyt kansainvälisenä lukutaitopäivänä on käynnistynyt uusi kouluille suunnattu lukuhaaste Uutisjahti. Sen järjestää Uutismedian liitto osana mediakasvatustoimintaansa.
Lue myös: