Kuva: Erkka Finér

Ainakin Espoo, Turku, Salo ja Nurmijärvi keskeyttävät oppilaiden Move!-kuntotestaukset, kunnes mittausten turvallisuus on selvitetty perusteellisesti. Myös Imatralla testit keskeytetään varotoimena yhden päivän ajaksi. Kunnat perustelevat päätöstä oppilaiden turvallisuudella.

Torstaina 13. syyskuuta sattuneen kuolemantapauksen jälkeen Espoo on pyytänyt Opetushallitusta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) selvittämään miten Move-liikuntamittausta tulisi kehittää.

Kahdeksasluokkalainen Espoon Tiistilän koulun oppilas menehtyi mittaukseen kuuluvan juoksutestin aikana saamaansa sairauskohtaukseen. Koulun tiedossa ei ollut, että pojalla olisi ollut terveysongelmia.

Opetushallituksen mukaan Move-kuntotestauksia ei ole syytä keskeyttää valtakunnallisesti. Muun muassa Oulu on ilmoittanut noudattavansa Opetushallituksen ohjeistusta, eli testaukset jatkuvat normaalisti.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Move! on perusopetuksen viides- ja kahdeksasluokkalaisille tarkoitettu kuntotesti, jolla tuotetaan tietoa yhdistettäväksi koululaisille tehtäviin laajoihin terveystarkastuksiin.

Testauksessa mitataan 20 metrin viivajuoksua, vauhdintonta 5-loikkaa, ylävartalon kohotusta, etunojapunnerrusta ja kehon liikkuvuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus tilasivat fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseltä tiedekunnalta vuonna 2010. Järjestelmää valmisteltiin yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kanssa. Opetussuunnitelmassa Move-testaukset ovat olleet syksystä 2016 asti. Aluksi testauksia suoritettiin viidesluokkalaisille ja elokuusta 2018 mittauksiin ovat osallistuneet myös kahdeksasluokkalaiset.

Opettajan ohjeissa korostetaan oppilaan terveydestä huolehtimista.

Oppilas ei voi osallistua mittauksiin, jos hänellä on todettu vakavia sydänoireita, huimaus- tai tajuttomuuskohtauksia rasittavan liikunnan aikana tai jos hänellä on lääkärin tai terveydenhoitajan määräämä liikuntakielto. Testiin ei saa osallistua kipeänä, esimerkiksi kuumeessa tai kurkkukivussa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*