Harrastuspassilla nuori voi muun muassa käydä museossa. Kuvassa merimuseo Vellamo Kotkassa. (Kuva: Ville Miettinen)

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on käynnistänyt hankkeen, jossa kaikille yläkoululaisille suunnitellaan uusi, valtakunnallinen Harrastuspassi. Tavoitteena on, että ensi vuonna nuori voisi ladata mobiilisovelluksena toimivan Harrastuspassin omaan älypuhelimeensa.

Tavoitteena on, että sovelluksen avulla nuori voi kohtuuhintaisesti tai jopa maksutta päästä esimerkiksi uimahalliin, kuntosalille, harrastamaan valokuvausta tai muihin liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalveluihin.

– Harrastuspassi mahdollistaa myös eri liikuntalajien ja kulttuuriharrastusten kokeilemisen sekä vierailuja myös esimerkiksi museoihin, elokuviin tai vaikkapa jääkiekko-otteluun”, kertoo Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho, sin., OKM:n tiedotteessa

Terhon mukaan harrastuspassin tarkoituksena on edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa: harrastamisen lähtökohtana ovat nuorten omat kiinnostuksen kohteet ja ajankäyttö, eikä perheen taloudellinen tilanne saa aiheuttaa estettä nuoren harrastamiselle.

Harrastuspassiin voivat kunnat, yritykset, säätiöt, sosiaalitoimi ja yhdistykset ladata nuorille maksuttomia harrastusten kokeilukertoja, harrastuksia ja pääsylippuja.

Porin hyvät kokemukset esimerkkinä

Nuorten harrastuspassista on jo aiempia hyviä kokemuksia. Porin kaupunki tuki lasten ja nuorten liikkumista mahdollistamalla kuluvana lukuvuonna kuudes- ja seitsemäsluokkalaisille joka viikko ilmaisen uintikerran.

Kaikille oppilaille jaettiin uimahallin rannekkeet, joihin on ladattu 43 uintikertaa, yksi kutakin lukuvuoden viikkoa kohden.

Jo aiemmin porilaiset yläkouluikäiset olivat puhelimeen ladattavalla Nuorisopasseilla voineet osallistua ilmaiseksi erilaisiin vapaa-ajan toimintoihin ja harrastuksiin. Suosituimpia palveluja ovat olleet maksuttomat sisäänpääsyt mihin tahansa Porin Teatterin näytökseen, uimahalliin, kuntosalille ja Ässien peliin

Terhon mukaan Porin nuorisopasseista saadut hyvät kokemukset ovat valtakunnallisen hankkeen taustalla.

– Harrastuspassi parantaa lasten ja nuorten harrastamisen saavutettavuutta. Kunnat voivat kehittää harrastuspassia paikallisten mahdollisuuksien ja ideoiden mukaisesti.

OKM kilpailuttaa harrastuspassin teknisen toteutuksen innovaatiokumppanuusmenettelyllä, jossa ensimmäisessä vaiheessa osallistujien joukosta valitaan enintään viisi ehdotusta jatkokehittelyyn.

Kilpailutuksen voittaja julkistetaan syyskuussa ja se pääsee toteuttamaan pilotin useassa kunnassa syksyllä 2018. Kaikki kunnat voivat ottaa passin käyttöön ensi vuonna. Harrastuspassin teknisestä toteutuksesta vastaavat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki..

Hankkeessa ovat mukana myös Suomen Kuntaliitto, kuntia sekä valtakunnallisia nuorten harrastamisen ja hyvinvoinnin edistämisen toimijoita. Ministeriö julkistaa yhteistyötahot ja niistä koostuvan asiantuntijaryhmän kokoonpanon lähiviikkoina.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*