Kuva: Ville Miettinen
Opetus- ja kulttuuriministeriön laatupalkintokilpailun teema oli hyvinvointi.

Etelä-Savon Koulutus Oy:lle ja Seinäjoen koulutuskuntayhtymälle on myönnetty ammatillisen koulutuksen laatupalkinto.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myönsi oppilaitoksille vuoden 2018 laatupalkinnot tunnustuksena esimerkillisestä työstä ammatillisen koulutuksen laadunhallinnan kehittämisessä.

Kilpailun teemana oli vuonna 2018 opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointi. Sillä haluttiin korostaa hyvinvoinnin merkitystä ammattiosaamiselle ja työssäjaksamiselle.

Esedu johtaa osallistamalla

Mikkelin ja Pieksämäen kaupunkien omistama Etelä-Savon Koulutus oy on toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämiseen ja sitä tukeviin palveluihin erikoistunut osakeyhtiö, joka pyörittää Etelä-Savon ammattiopistoa (Esedu).

OKM:n palkintoperusteiden mukaan Esedu on onnistunut huolehtimaan opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnista. Sen johtamisen on tunnistettu muodostuvan henkilöstön ja opiskelijoiden arvostuksesta, vastuullisuudesta, matalasta hierarkiasta ja siitä, että kukin tietää omat vastuualueensa ja tehtävänsä.

Ministeriön mukaan Esedu on johtanut muutoksia haastamalla ja osallistamalla henkilöä aktiivisesti oman työnsä kehittämiseen. Osallisuutta tuetaan esimerkiksi koulutustilaisuuksilla, tapaamisilla, työpajoilla ja työuran eri vaiheisiin tarkoitetulla osaamisen kehittämisen mallilla.

– Organisaatiosta ja sen toiminnasta huokuu vahva vuorovaikutus ja yhteisöllisyys sekä arvostus, ministeriö kiittää.

Esedu tarjoaa tutkintotavoitteista koulutusta kaikilla koulutusaloilla ja yli 70 tutkintoon. Vuonna 2017 laitoksessa opiskeli 3 153 vuosiopiskelijaa, joista noin 2 300 ammatilliseen perustutkintoon.

Sedun henkilökunnalla monipuoliset hyvinvointipalvelut

Toinen laatupalkinnon saaja, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu toimii Etelä-Pohjanmaalla ja sen osuus koko alueen ammatillisesta koulutuksesta on 75 prosenttia.

Sedu on kytkenyt oman strategiansa aluekehityksen strategioihin ja valtakunnallisiin uudistuksiin.

Palkintoperusteiden mukaan oppilaitoksen johto on reagoinut ennakoiden ja aktiivisesti ammatillisen koulutuksen reformiin muun muassa uudistamalla organisaatiorakennetta ja toteuttamalla syksyllä 2017 itsearvioinnin, reformikuntotestin, jonka avulla mitattiin organisaation valmiutta ja tilannetta uudistuksen toimeenpanon näkökulmasta.

Sedulla on henkilöstön tukemiseen monia toimintamalleja, kuten digitaaliset osaamismerkit ja pelioppimiseen panostaminen. Henkilöstö voi kehittää työelämäosaamistaan muun muassa palkallisilla työelämäjaksoilla ja strategisia tavoitteita tukevassa hanketoiminnassa.

Sedu tarjoaa henkilökunnalle myös monipuolisia hyvinvointipalveluja, kuten mentorointia, monipuolisia palkitsemiskäytäntöjä, sapattivapaita, kuntayhtymän ikäohjelman ja varhaisen tukemisen toimintamallin.

Sedun opiskelijamäärä oli vuonna syksyn laskentapäivänä 4 036 opiskelijaa. Aikuiskoulutuksen opiskelijavirta oli 7 136 opiskelijaa.

Kunniamaininta avoimesta ja välittävästä kulttuurista

Laatupalkintojen lisäksi OKM myönsi kunniamaininnan. Sen sai Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä, joka on Valkeakosken, Akaan, Lempäälän, Kangasalan, Pälkäneen ja Urjalan omistama koulutuskuntayhtymä, joka ylläpitää Valkeakosken ammattiopistoa (VAAO).

VAAOssa opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointi on ymmärretty laajana kokonaisuutena. OKM kiittää laitosta avoimesta, välittävästä ja osallistavasta toimintakulttuurista, joka tukee hyvinvointia.

– Palvelulupaukset tunnetaan läpi organisaation ja niiden toteutumisen edistäminen arjessa on henkilöstön ja opiskelijoiden yhteinen tahtotila, perusteluissa sanotaan.

– Erinomaista on, että organisaation sisäinen vuorovaikutus toimii hyvin ja yhteinen ymmärrys hyvinvoinnista ja sen tavoitteista kulkee läpi organisaation.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi palkinnot tiistaina 13. marraskuuta Lappeenrannassa ammatillisen koulutuksen seminaarin yhteydessä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä