Helsingin yliopisto vähentää lähes tuhat työntekijää säästösyistä. (Kuva: Ville Miettinen)

RKP, vihreät, SDP ja vasemmistoliitto jättävät välikysymyksen opintotuki- ja koulutusleikkauksista.

Hallitusohjelmaan on kirjattu opintotuen leikkaaminen 70 miljoonalla eurolla vuoteen 2019 mennessä ja 150 miljoonalla pitemmällä aikavälillä.

Tuore selvitys esittää mm. opintolainan valtiontakauksen kasvattamista ja korkeakouluopiskelijan opintorahan pienentämistä nykyisestä runsaasta 300 eurosta samalle tasolle kuin toisen asteen opiskelijoilla eli 250 euroon kuukaudessa

Hallitus on iskenyt kovalla kädellä myös yliopistoihin, joilta odotetaan merkittäviä säästöjä, esimerkiksi Helsingin yliopistolta 106 miljoonaa euroa hallituskauden lopulla. Helsingin yliopisto tiedotti tammikuun lopulla irtisanovansa 570 työntekijää ja vähentävänsä kaikkiaan 980. Yt-neuvotteluja käydään kautta korkeakoulujen.

RKP:n ja vihreiden tiedotteessa osaamisesta ja koulutuksesta leikkaamista pidetään lyhytnäköisenä ja vahingollisena Suomen tulevaisuuden kannalta.

RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund pitää leikkauksia käsittämättöminä, kun hallituksen tavoite kuitenkin samaan aikaan on tehdä Suomesta osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa.

– Hallituksen suunnittelemat massiiviset leikkaukset opintotuesta vaarantavat nuorten koulutuslupauksen, näkee puolestaan vihreiden Ville Niinistö.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki muistuttaa, että nykymuotoinen opintotukijärjestelmä sopii työelämän epävarmuuteen ja pirstaleisuuteen lainapainotteista paremmin.

SDP:n Antti Lindtmanin mukaan hallitukselta puuttuu koulutuksellinen visio.

– Suomella ei ole varaa osaamistason laskuun. Yhtä vähän opiskelijoilla on varaa toimeentulon järkyttävään heikentymiseen, Lindtman sanoo.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*