Nykyinen Hotelli Punkaharju on Suomen vanhin edelleen alkuperäisellä paikallaan toimiva majoitusliike. (Kuva: Olga Poppius)

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt Vuoden kotiseututeko -palkinnon Saimi Hoyerille, Thomas Hoyerille ja Janne Leinoselle Punkaharjun entisen Valtionhotellin kunnostamisesta.

Vuoden kotiseututeko julkistettiin Kajaanin Valtakunnallisten kotiseutupäivien avajaisissa perjantaina 5. elokuuta.

Palkinnon myöntämisen perusteluissa kiitetään uskoa kotiseudun menestykseen ja vetovoimaan. Hoyerit ja Leinonen ostivat Punkaharjun Valtionhotellin ja aloittivat sen toiminnan uudelleen Hotelli Punkaharjuna.

– Hoyerit ja Leinonen ovat osoittaneet suurta uskoa kotiseutunsa menestykseen ja vetovoimaan antamalla uuden elämän Suomen kansallismaisemassa sijaitsevalle, kansallisesti tärkeälle kulttuuriperintökohteelle, Suomen Kotiseutuliiton tiedotteessa sanotaan.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Punkaharju on Suomen vanhimpia matkailualueita, ja Hotelli Punkaharju eli entinen Valtionhotelli on Suomen vanhin edelleen samalla paikalla toimiva majoitusliike. Punkaharjun Valtionhotellin tarina alkoi vuonna 1845 metsänvartijan talosta. Sveitsiläistyylinen hotellirakennus valmistui neljä vuotta myöhemmin keisari Aleksanteri II:n luvalla.

Saimi Hoyerin (o.s. Nousiainen) suku on seudulta kotoisin, ja hän on viettänyt kaikki lapsuutensa kesät Punkaharjun Vaarankylän mökillä. Hoyer palasi perheineen asumaan Punkaharjulle viisi vuotta sitten.

– Punkaharju on kansallismaisemana vaalittava ja tärkeä, mutta minulle Punkaharju on aivan erityisen rakas paikka ja ylpeyden aihe, Hoyer sanoo.

Suomen Kotiseutuliitto haluaa edistää hyvin toteutettua kotiseututyötä. Vuoden kotiseututeko -palkinnon voi saada hanke, henkilö tai vaikka hyvä tapahtumakonsepti. Valintaan vaikuttavat erityisesti asukkaiden ja yhteisöjen omatoimisuus, aloitteellisuus sekä uudet toiminta-ajatukset ja hyvät ideat.

Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Vuoden kotiseututeon vuodesta 2005 lähtien. Vuoden 2015 kotiseututeko oli Seinäjoen Törnävä-Seura ry:n ideoima Avainpatsas. Vuonna 2014 palkittiin Lahti-filmit talteen ja esille -hanke.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*