Riihimäen kaupungin Facebook-sivulla riemuittiin jääkiekon olympiamenestyksestä.

Riihimäen kaupunki palkitsee Pekingin talviolympialaisissa menestyneet kaupunkilaiset, miesten jääkiekkojoukkueen kultaan valmentaneen Jukka Jalosen ja naisten jääkiekossa pronssia voittaneen Sanni Rantalan.

Rantalalle olympiapronssi oli jääkiekkouran ensimmäinen. Jalosella jalometallia on runsaasti ennestään, mutta sunnuntaiaamuna voitettu olympiakulta oli historiallinen tapaus, ensimmäinen laatuaan Suomen jääkiekkohistoriassa.

Palkitsemistapaa mietitään, ja kaupunki lupaa tiedottaa asiasta tarkemmin lähiviikkoina. Lopullisen päätöksen palkitsemistavasta tekee kaupunginhallitus.

– Olemme äärettömän ylpeitä leijonistamme. Jalosen tähänastiset saavutukset ovat vertaansa vailla. Rantala puolestaan aloitti arvokisauransa mitalilla, kaupunginjohtaja Jere Penttilä sanoo tiedotteessa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jalonen on voittanut valmentajana maailmanmestaruudet 2011 ja 2019. Juniorimaajoukkueissa hän on voittanut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden ja alle 18-vuotiaiden euroopanmestaruuden. Vuoden 2010 talviolympialaisissa Vancouverissa Jalonen valmensi Suomen pronssille.

Riihimäen keskeisimmällä paikalla sijaitseva puisto nimettiin vuoden 2019 MM-kullan jälkeen Jukka Jalosen puistoksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*