Rovaniemi pestasi kulttuurituottajan ikäihmisille – kulttuurinen vanhustyö etsii suuntaa sote-uudistuksessa

Klassista musiikkia klassisen musiikin ystäville, ja kaikkea muutakin kulttuuria ihmisten toiveiden mukaan.

Siinä pelkistetysti Matti Selinin suunnitelma uudessa työssään. Selin aloitti tällä viikolla Rovaniemen kaupungin kulttuurituottajana, jonka tehtävä on tuottaa elämyksiä ja edistää hyvinvointia osana kulttuurista vanhustyötä.

– Käytännössä valmista toimintamallia ei ole olemassakaan. Ensin tutustun kenttään ja kuuntelen ideoita ja toiveita kulttuuripalveluista, ja sitten alan miettiä miten niitä voisi kestävästi toteuttaa, Selin sanoo.

Vaikka kulttuuri tunnistetaan yhä vahvemmin tärkeäksi hyvinvoinnin edistäjäksi myös sote-palveluissa, pestejä jollaisessa Selin aloitti ei ole vielä montaa. Uutta on muun muassa se, että kulttuurituottajan palkkakustannukset jaetaan puoleksi Rovaniemen kulttuuripalvelujen ja perusturvan ikäihmisten palvelujen kesken.

Yleisempi käytäntö kunnissa on, että ikäihmisten kulttuuritoiminta toteutetaan kulttuuritoimen budjetista.

Idea AILI-verkostossa

Alkusysäys vanhuspalvelujen kulttuurituottajan pestaamiseksi syntyi kuntatoimijoiden AILI-verkostossa, joka kuuluu taiteen prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeen kehityshankkeisiin.

Yksi hankkeen pääteemoista on kehittää kulttuuriseen vanhustyöhön hallintomalleja ja -muotoja, jotka auttavat integroimaan taiteen, kulttuurin ja luovuuden sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Verkostossa on laadittu selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista kunnissa.

– Kulttuurisen vanhustyön edistäminen on kunnissa ja kaupungeissa ollut pitkälti kulttuuripalveluiden vetovastuulla, mutta työ kaipaa kehittyäkseen vahvempaa näkemystä myös sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmista, sanoo selvityksen tehnyt Mari Aholainen.

Aholainen on opintovapaalla Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikön työstään ja tekee väitöskirjaa kulttuurisesta vanhustyöstä.

Julkinen puhe etäännyttää vanhuuden

Mari Aholaisen mukaan olisi tärkeää saada nykyistä kuuluvammin esiin iäkkäiden ihmisten näkemykset kulttuurista ja hyvinvoinnista keskusteltaessa, esimerkiksi voimakkaammalla vuoropuhelulla vanhusneuvostojen kanssa.

– Vanhuus etäännytetään usein julkisessa puheessa puhetta tuottavan tahon positiosta jollekin toiseuden alueelle, jonnekin turvallisen kauas.

Asetelmaa saattaa muuttaa se, että iäkkäiden osuus väestöstä kasvaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on Suomen väestöstä neljännes ja yli 85-vuotiaita on noin 220 000, Aholainen muistuttaa.

– On mahdollista, että tämä kehitys jo itsessään johtaa siihen, että ikääntyneiden näkemykset, odotukset ja tarpeet tulevat nykyistä paremmin esille yhteiskunnassamme.

– Markkinaohjautuvien palveluiden kohdalla tämän määrällisen kasvun voidaan olettaa vaikuttavan kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti, mutta kuinka tähän kehitykseen asemoituvat kulttuurihyvinvoinnin ja siihen liittyvän kulttuurisen vanhustyön sisällöt ja tarve?

Miten kulttuuri asemoituu maakunnassa?

Aholaisen tekemän selvityksen mukaan huolta toimivien rakenteiden pirstaloitumisesta sote- ja maakuntauudistuksessa tuntevat niin kulttuuripalveluiden kuin sote-palveluiden työntekijät.

Positiivisia odotuksia koituu verkostojen ja maakunnallisen yhteistyön vahvistumiseen.

– Myös uusia toimijoita ja kolmatta sektoria odotetaan kulttuurisen vanhustyön kentälle entistä enemmän, vaikka järjestöjen roolia pidetään nykyiselläänkin vahvana. Toiveita kohdistuu myös uudistuksen mahdollisuuksiin luoda uusia työmahdollisuuksia taiteen ja kulttuurin ammattilaisille.

– Tällä hetkellä tapa, jolla toiveet voisivat toteutua, on hyvin hahmottumaton.

Uudistuksiin liittyvän epätietoisuuden tunnistaa myös erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliiton opetus ja kulttuuri -yksiköstä.

Hän nostaa esimerkin Tampereen kaupungin sote- ja kulttuuritoimialojen hyvästä yhteistyöstä, jossa viedään kulttuurin palveluja hoitokoteihin.

– Kun sote irtautuu Tampereen kaupungin hallinnosta eikä ole enää saman organisaation alla, jossa keskustelua on helppo käydä siitä, keskustelu siitä, miten palvelut järjestetään ja kuka tekee mitäkin, siirtyy kahden eri organisaation väliseksi keskusteluksi.

Kulttuurin rooli ei ole uudistuksen valmistelussa noussut erityisen merkittäväksi, Selkee sanoo.

– On eräänlainen aukkopaikka, miten kulttuuri istutetaan tulevan maakunnan organisaatioon ja sitä kautta luodaan yhteistyö kunnallisen kulttuuritoimen kanssa. On kuitenkin hyvä, että on tunnistettu, että tämä vaatii uudenlaisen jäsentelyn. Tärkeää on turvata jatkossakin palvelujen saanti hallinnosta riippumatta ja jo luotu kulttuurin ja soten yhteistyö.

Kulttuuriset oikeudet taattava

Mari Aholainen ja Matti Selin pitävät merkittävänä ARTSEQUAL-tutkimushankkeen työtä, jossa sovelletaan systeemistä ajattelua taiteen yhteiskunnallisten vaikutusten hahmottamiseksi sekä esitetään suosituksia poliittisen päätöksenteon tueksi ja taiteen uusien palvelujen vakiinnuttamiseksi.

Samoin kiitosta saa Taikusydän, taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksien kehittämisen ja viestinnän yhteistyöverkosto.

– Niillä on ollut suuri merkitys tiedon levittämisessä. Asian tärkeys on ymmärretty myös valtiovallan tasolla, Mari Aholainen sanoo.

Matti Selin arvioi hyvinvoinnin edistämisen olevan nosteessa ja yhteiskunnassa vallitsevan kokonaisvaltaisen näkemyksen taiteen merkityksestä hyvinvoinnille. Kuitenkin taiteen saavutettavuudessa riittää tekemistä.

– Palvelut on rakennettu monesti pienissäkin kunnissa niin, että palvelut tarjotaan julkisesti ja ihmiset menevät palvelujen luokse. On paljon hoiva- ja hoitolaitoksia, joista ihmiset eivät pääse palvelujen piiriin. Kulttuuriset oikeudet pitäisi taata myös niille, jotka eivät pääse julkisesti tarjolla olevien palvelujen piiriin.

Hän näkee työnsä vanhusten kulttuurituottajana menevän linjassa taiteen saavutettavuuden parantamisen kanssa.

– Meillä on Rovaniemellä paljon ikäihmisiä jotka asuvat kotona, ja paljon omaishoitajia. Palvelujen toinen puoli on löytää keinoja, joilla saavutetaan nämä ihmiset ja tarjotaan matalan kynnyksen kulttuuripalveluja.