Saku Tuominen
Kuva: Sonja Eloranta

Työelämän rakennemuutos voi viedä työt keneltä tahansa. Siksi yrittäjä Saku Tuominen haluaisi, että nuoret oppisivat luottamaan omaan pärjäämiseensä.

Koululla on siinä suuri rooli.

– Koulun tärkeä tehtävä on tietyntyyppisen kasvun asenteen luominen ihmiselle. Se ei tarkoita, että kaikkien pitää olla yrittäjiä, vaan sitä, että nuorella on sellainen olo että pärjään maailmassa, Tuominen sanoo.

Hänen mukaansa kouluissa tehdään jo hienoa työtä, mutta ajattelun rinnalle voisi tuoda lisää tekemistä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Tekeminen on tärkeä ajattelun muoto.

Samaa asennetta tarvitsevat myös muutoksessa olevat kunnat ja muut organisaatiot.

– Usein ylisuunnittelemme asioita liian kauan, kunnes kaikki ovat uupuneita kun muutos alkaa, Tuominen sanoo.

Hänen mielestään muutoksesta selviää, kun on enemmän innoissaan kuin kauhuissaan ja lopettaa yliajattelun ja alitekemisen.

– En tarkoita sitä, että ei ajatella tai suunnitella, vaan sitä että myös kokeillaan ja tehdään.

Katso video:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*