Taidepedagogiikka toimi ennaltaehkäisevänä tukitoimena. Sen toiminnalliset menetelmät toimivat kommunikaation ja vuorovaikutuksen tukena sekä arkojen ja vetäytyvien lasten että tarkkaavaisuuden ja hahmotuksen ongelmien tukemisessa. (Kuva: Iida Kauppinen)

Vantaan kaupungin varhaiskasvatuksessa työskentelee elokuusta 2016 alkaen 15 vakinaista taidepedagogia.

Kaupunki teki päätöksen toiminnan vakinaistamisesta, kun onnistunut kokeilu taidekasvatuksesta toi niin hyviä tuloksia.

Kymmeneen päiväkotiin palkattiin syksyllä 2014 avustajan sijaan taidepedagogi, jonka tehtävänä oli tuoda toimintaan uudenlaisia keinoja ja menetelmiä lasten kasvun ja oppimisen tueksi yhteistyössä kasvattajatiimin kanssa.

– 90 prosenttia lapsista on pystytty auttamaan heidän pulmissaan, sanoo Vantaan kaupungin lastenkulttuurin ja kulttuurituotannon päällikkö Reeli Karimäki.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kokeilua seurattiin arviointitutkimuksella, jonka tulosten mukaan kasvun ja oppimisen tuki ja hyvinvointi ovat vahvistuneet taidepedagogien avulla.

– Kasvun ja oppimisen tuen linjaukset, jotka varhaiskasvatuksessa on laadittu, ovat toteutuneet, sanoo varhaiskasvatuksen asiantuntija Katjamaria Halme Vantaan kaupungilta.

Varjoteatteri, Tiedonjyvä, kuvaaja tp Iida Kauppinen, WP_20150212_066
Kuva: Iida Kauppinen

Ainutlaatuinen hanke

Tavoitteiden toteutumista tukevat toiminnan lapsilähtöisyys, osallisuus ja kehittävä työote sekä taiteen ja kulttuurin saavutettavuus ja lasten kulttuurillisten valmiuksien edistäminen.

Ryhmämuotoinen taidetoiminta soveltuu monenlaisille oppijoille. Laajaa ja monimuotoista tukea tarvitsevien lasten kohdalla tuki tuli kuitenkin suunnitella yksilöllisemmin. Hankkeessa tuli myös esille taidekasvattajien vahva sitoutuneisuus kasvattajan ja lapsen vuorovaikutuksessa.

– Vuorovaikutusta, osallistamista, ryhmään kuulumista ja tunnetaitoja on vahvistettu, Halme sanoo.

Vantaan varhaiskasvatuksen ja kulttuuripalvelujen yhteishanke on ainutlaatuinen koko Suomessa ja se on valittu lastenkulttuuripoliittisen ohjelman valtakunnalliseksi pilottihankkeeksi.

Taidepedagogeilla on sekä kasvatusalan että jonkin taiteenalan koulutus ja he hyödyntävät työssään mm. tanssia, musiikkia, käsitöitä, teatteria, sirkusta, animaatiota ja draamakasvatusta.

Taikamaan planeetat 27.3.2015, Tiedonjyvä, kuvaaja tp Iida Kauppinen 20150327_093746-1
Kuva: Iida Kauppinen

Ei lisäkustannuksia kaupungille

Merkittävää on, että hankkeesta ei aiheutunut kaupungille lisäkustannuksia, sillä rahoitus oli järjestetty henkilöstörakennetta muuttamalla.

Taidepedagogeja palkataan kaupungin vakituiseen palvelukseen sen sijaan, että ostettaisiin ulkopuolelta ryhmäkohtaisia avustajapalveluja.

– Taidepedagogien palkkaaminen  toteutetaan jatkossakin kustannusneutraalisti, Halme sanoo.

Kuntaliiton erityisasiantuntija Jarkko Lahtinen pitää hienona sitä, että varhaiskasvatuksessa kehitetään uusia monipuolisia toimintamalleja siten että palvelun järjestämiskustannukset eivät nouse.

– On myös hyvä että kokeilusta saatujen hyvien tulosten perusteella uskalletaan hyväksi havaittu käytäntö vakinaistaa.

– Myös varhaiskasvatuksen omat käytännöt kehittyvät taidepedagogien kanssa tehtävän yhteisen työn kautta. Syntyy uudenlaisia keinoja ja menetelmiä lasten kasvun ja oppimisen tueksi, Lahtinen sanoo.

Vantaan malli kiinnostaa muuallakin

Taiteen keinojen käyttäminen tukee hyvin monentyyppistä oppijuutta ja kasvamista, sanoo koordinaattori Marjo Tiainen-Niemistö Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluista.

– Lapsi joka on hiljainen ja arka eikä verbaalisesti osaa ilmaista itseään, saattaa ilmaista itseään liikkeen tai piirtämisen tai jonkin muun kautta.

kulttuuriloiskeita (23)
Lasten taidetyöpaja Jyväskylässä. (Kuva: Hannele Torniainen)

Jyväskylä on toistakymmentä vuotta määrätietoisesti tuonut taidetta ja kulttuuria osaksi kasvatusta. Eri alojen taiteilijat pestataan tietyn mittaisiin projekteihin niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksessa.

Jyväskylän johtamassa Kulttuuriaitta-verkostossa toimii kahdeksan muuta Keski-Suomen kuntaa.

– Jyväskylässä tarkoitus on kehittää varhaiskasvatuksen henkilöstön koulutusta siihen suuntaan että se kohdentuisi erityisesti niille lapsille jotka tarvitsevat erityistä tukea, Tiainen-Niemistö kertoo.

Jyväskylässä on Tiainen-Niinistön mukaan seurattu mielenkiinnolla Vantaan mallin etenemistä. Niin on muuallakin, Reeli Karimäki ja Katjamaria Halme kertovat.

– Paljon on tullut positiivista palautetta. Kirkkonummi on jo rekrytoinut neljä taidepedagogia.

Reeli Karimäen (vas.) ja Katjamaria Halmeen haastattelu Kunta.tv:ssä:

Lisää aiheesta:

Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa (TAIKAVA) -hanke Vantaan kaupungin verkkosivuilla

TAIKAVA-blogi

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*