Tutkimus: Kunnan nuorisotyöllä on iso merkitys syrjäseudun lasten ja nuorten liikkumiselle

Millaisia mahdollisuuksia syrjäseutujen nuorilla on ylläpitää liikunnallista elämäntapaa ja osallistua mielekkääseen liikkumiseen vertaisten kanssa?

Tätä aihetta on tarkasteltu Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittamassa STOP!-tutkimuksessa. Aiheen parissa ovat työskennelleet Päivi Armila, Terhi Halonen, Ari Sivenius ja Santtu Haantio. He ovat Itä-Suomen yliopiston tutkijoita Joensuun kampukselta. 

Hankkeen pääraportti – Syrjäseutu lasten ja nuorten liikkumisen tilana – julkistettiin maanantaina.

– Aihe on osa omien tutkimusteni jatkumoa, jossa on tarkasteltu ”kaukana kaikesta” asuvien nuorten arkea, elämänvalintoja ja tulevaisuuden unelmia, kertoo yliopistonlehtori Armila.

– Liikuntatutkimusosio osallistuu myös keskusteluun liikkumisaktiivisuuden alueellisista eroista, Armila lisää.

Itäsuomalaiset maakunnat

Tutkimusta tehtiin pääosin vuonna 2023. Koko aineisto on koottu neljästä itäsuomalaisesta maakunnasta: syrjäkylien ympäröimistä kirkonkylistä sekä kuntaliitoskaupunkinen reunakylistä.

Paikkakunnilla nuoria on vähänlaisesti, organisoituja harrastustiloja ja ohjaajia vähän, välimatkat ovat pitkät, eikä julkista liikennettä liiemmin ole.

STOP!-hankkeen kenttätyössä tavattiin paljon lapsia, nuoria sekä heidän liikunnastaan tai urheilustaan vastaavia valmentajia, ohjaajia, kuntien viranomaisia ja vanhempia.

Tutkimukseen osallistuneet nuoret olivat 9–17-vuotiaita.

– Tuloksissa korostuu se, että pitkien välimatkojen takia nuoret ovat täysin vanhempien varassa, mikä asettaa heidät epäreiluun asemaan. Samoin korostuu nuorisotyön merkitys ja mahdollisuudet pienillä paikoilla nuorten liikuttajina, Armila kertoo.

Niinpä tarve kunnallisen liikuntatoimen ja nuorisotyön ja nuorisotilojen välisten yhteyksien luomiseen ja jatkuvaan vahvistamiseen korostuu.

Nuorisotyöllä merkitystä

Toisaalta syrjäseuduilla sekä kotona oleskelu, että pitkien välimatkojen taittaminen autoissa istuen ruokkivat paikallaan istuvaa ajanviettämisen kulttuuria.

Vapaa-ajanharrastuksiin kulkeminen on vaikeaa ja satunnaisten kyytien varassa.

Yhtenä hankkeen ideana oli kuulla lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin liittyviä toiveita.

– Toiveissa tuli hyvin esiin, kuinka liikkumisen positiivinen merkitys kiinnittyy vahvasti yhteiseen tekemiseen kavereiden kanssa, höntsäilyyn ja hauskanpitoon, Armila kertoo.

”Jos ois enemmän porukkaa” -tilanne toistui tutkimuksen mukaan toiveena tilanteissa, joissa nuorten kanssa juteltiin lajiliikunnasta ja joukkuepeleistä.

Liikuntatiloja tai urheiluseuroja ei niinkään haikailtu. Toiveita kartoitettaessa havaittiin, miten monet lasten ja nuorten liikuntahaaveista tai -visioista rakentuivat kiinnostavalla tavalla erityisiksi ja maaseutumaiseen asumisympäristöön sulautuviksi.

Luonto liikuntapaikkana

Maaseutumaisesta ympäristöstä kumpuavat myös monet liikuntaharrastusmahdollisuudet. On tilallista avaruutta, mahdollisuus tehdä rauhassa, ihmiset ja paikat tuttuja.

Toiveissa tuli esiin monenlaista lähiympäristön olosuhteista ponnistavaa ja siihen sopeutettua ideointia: esimerkiksi telttaretkeilyä, nuotiovaelluksia, ratsastusta ja koiraharrastuksia.

Kilpaurheilupolulle astumisen haaveet tutkimuspaikkakunnilla ovat luku sinänsä ja toteutuvat vain, jos nuoren taustalla on asiaa täysillä edistävä perhe.

Urheilupolulla edettäessä höntsäilyhauskanpito kääntyy itsekuriksi ja oman etenemisen suunnitelmalliseksi projektiksi.

Kilpaurheilussa ohjaus muuttuu valmennukseksi, ja sen parissa ollaan tosissaan. Syrjäseudulla asuvien kilpaurheilijanuorten valmennus on kuitenkin useimmiten kaukana.

Kaikki kaukana

Myös varusteet on haettava kaukaa, ja iän lisääntyessä lisääntyy myös harjoitustuntien ja harjoitusmatkojen määrä.

Jos ja kun lajiharjoittelua alkaa olla yli kymmenen tuntia viikossa ja kun urheiluharrastuksesta on tullut kokonaisvaltaista sitoutumista edellyttävä asia, monia muita asioita on valittava elämästä pois.

Tässä elämän ja urheilupolun vaiheessa ja siihen liittyvissä ratkaisuissa myös kouluvalinnat alkavat keskustella urheiluvelvoitteiden kanssa.

Koulua ei voi koulutusta korostavassa yhteiskunnassa lyödä laimin. Nuori urheilija voi kuitenkin elää arkeaan olosuhteissa, joissa koulu on kaukana, harjoitukset ovat kaukana, valmentaja on kaukana ja koti on jossain näiden kaikkien kaukana sijaitsevien tärkeyksien välissä.

Arjen aikaraamit

”Kaks-kolome tuntia ootan linkan lähtöö… koululla istun.” Näin kuvataan tutkimuksessa.

STOP!-hankkeessa pisimmät tutkimukseen osallistuneiden nuorten koulumatkat olivat 140 kilometriä yhteen suuntaan ja edellyttivät asumisjärjestelyjä koulupaikkakunnalla. 

Monen kotoa käsin koulua käyvän nuoren kohdalla matka esimerkiksi lähimpään taajamakeskukseen saattoi olla 30 kilometriä, joka piti ensin taittaa päästäkseen koulupäivinä bussikyytiin tai vapaa-aikana nuorisotalolle.

Syrjäisillä asuinseuduilla kilometrit ovat hyvin konkreettisia arjen aikatauluttajia. Erityisesti toista astetta käyville nuorille niistä voi tulla monenlaisia tekemisiä elämästä pois vievä imperatiivi.

Pitkien välimatkojen koulupäivistä tulee pitkiä ja uuvuttavia, vapaa-aikaa jää hyvin vähän, ja sekin kuluu väsymystä pois nukuttaessa.

Jos näitä väsymyksen kanssa kamppailevia nuoria halutaan liikuttaa, toiminta on tavalla tai toisella mahdutettava osaksi koulupäivää myös toisen kouluasteen vuosina.

Liikuttavat nuorisotilat

”Saattaa olla -30 asteen pakkanen ja sieltä ne vaan sitkeästi tulla jyrryyttää 30 kilometrin päästä nuokkarille.”  Tällainenkin näkymä piirtyi esiin tutkimukseen osallistuneiden kokemuksista.

Kunnallinen nuorisotyö osoittautui tutkimuksessa tärkeäksi toimintakentäksi syrjäseuduilla asuvien nuorten yhteenkokoajana ja myös liikkumiseen vetävänä toimijana. 

Vähäisten yhteisten tilojen ja puuttuvien harrastusmahdollisuuksien paikoilla nuorisotalot ja niiden aikuiset nousevat arvoon arvaamattomaan alaikäisten ja autottomien kuntalaisten vapaa-ajan hyvinvointia tarkasteltaessa.

Pienissä paikoissa nuoret ovat tuttuja keskenään, mutta he ovat sitä myös nuorisotyöntekijöille.

Työlleen omistautuneet nuorisotyöntekijät osaavat haistella paikallisten nuorisokulttuurien dynamiikkaa ja esimerkiksi sitä, mikä liikkumisen muoto milloinkin voi saada tuulta alleen.

Tuttuus mahdollistaa spontaanit liikkeelle lähdöt vaikkapa uimarannalle ja merkitsee myös sitä, että nuorten kanssa liikuttaessa toimintaa voidaan suhteuttaa sen mukaan, keitä kulloinkin on mukana.

Nuorisotyöntekijöiden liikuttavaan merkitykseen on syytä kiinnittää huomiota erityisesti paikkakunnilla, joissa varsinainen liikunnallinen tarjonta on vähäistä, Armila sanoo.

Liikuntapalveluista vastaavien ja vaikutusvaltaisten viranhaltijoiden olisi syytä kulkea kylillä säännöllisesti ja tutustuttava niiden nuoriin oikeasti.

Yhteistyö nuorisotoimen kanssa on olennaista, samoin kuin irtoaminen ajattelusta, jossa liikkumista ajatellaan vain liikuntatilojen ja niiden sijaintien tai käyttäjämäärien kautta.

Armila kutsuttiin viime vuoden lopulla Nuorisotutkimusseuran kunniajäseneksi.

Auli Terävä, teksti