Tuija Pohjola. (kuva: Kuntaliitto)

Sdp:n oululainen kaupunginvaltuutettu Tuija Pohjola ja varavaltuutettu Kati Jurkko ovat aloittaneet 50 000 nimen keräämisen kansalaisaloitteeseen järjestöjen palkkatuen uudistamiseksi.

Pohjolan ja Jurkon aloitteessa vaaditaan parantamaan järjestöjen toimintaedellytyksiä nostamalla palkkatuen määrää ja tasoa nykyisestä.

– Tänä vuonna 100-prosenttisen palkkatuen rahat loppuivat jo helmikuussa. Useilla järjestöillä tilanne on vakava ja toimintaedellytykset ovat vaarassa, jopa niin että toimintaa uhkaa lopettaminen, Tuija Pohjola kertoo.

– Järjestöjen huoli on yritetty tuoda esille moneen otteeseen, mutta mikään ei tunnu auttavan. Yritämme nyt korjata asiaa kansalaisaloitteen kautta. Samalla näemme, kuinka laajaa järjestöjen huoli todella on.

Palkkatuen määrä on sidottu kunkin toimintavuoden valtion budjettiin. Esimerkiksi vuonna 2016 palkkatukea oli valtakunnallisesti varattu 10 000 henkilölle, vuonna 2017 vain 3000 henkilölle.

Kansalaisaloitteessa esitetään, että nykyisistä työ- ja elinkeinoministeriön asettamista aluekohtaisista enimmäiskiintiöistä luovutaan, ja että talousarviovuotta koskevat kiintiöt puretaan. Sen sijaan siirryttäisiin toiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen ja ylläpitämiseen, jossa järjestöjen palkkatuen myöntäminen sidotaan toiminnan sisältöön, eli työllisyys- ja koulutustavoitteeseen.

Kansalaisaloitteessa esitetään myös, että palkkatukea myönnettäisiin 85-prosenttiseen työaikaan nykyisen 65:n sijaan, ja että tuki säilyisi edelleen 100-prosenttisena.

– Muutoksen pitäisi kannustaa kuntia maksamaan palkkatuen kuntalisää, jolloin palkkatuetun henkilön työaika on kokopäiväinen, ja palkka riittää elämiseen, Pohjola sanoo.

Kuntien näkökulmasta kansalaisaloitteessa esitetyillä muutoksilla säästettäisiin kunnan varoja, kun palkkatuella ja kuntalisällä työllistämällä saataisiin pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen kuntaosuudet eli niin sanotut sakkomaksut vähenemään.

Pohjola on Kuntaliiton hallituksen varajäsen. Hän toimii Oulun Lintulammen asukasyhdistyksen puheenjohtajana ja on ollut kehittämässä esimerkiksi vammaisavustajan ja liikuntaneuvojan oppisopimuskoulutusta. Yhdistys on työllistänyt oppisopimustyösuhteella vuodesta 2001 alkaen yli 300 työtöntä.

Aloitteen voi allekirjoittaa 1.6. lähtien osoitteessa kansalaisaloite.fi.

– Aiomme kerätä nimiä myös ihan käsipelillä ainakin eläkeläisjärjestöjen kokouksissa, Pohjola sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä