Oulun seudun kuntien ja kuntayhtymien omistama Työterveys Virta Oy on siirtymässä Pihlajalinnan omistukseen. Ensimmäisenä osakekaupat ehtivät sinetöimään Oulun kaupunginhallitus ja Limingan kunnanhallitus maanantain kokouksissaan. Samassa yhteydessä kunnat valitsivat työterveyspalveluidensa tulevaisuuden sopimuskumppaniksi Pihlajalinnan. Muut omistajatahot tekevät myyntipäätöksensä vielä tammikuun aikana. Kaupan kokonaishinta on 17,6 miljoonaa euroa, josta Oulu suurimpana osakkeenomistajana saa 12,25 miljoonaa euroa.

-Kyllä tuo summa on käypä hinta yhtiöstä, arvioi Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperä (kesk.).

Työterveyspalveluita kunnille tuottaneen yhtiön osakekauppa on ollut vireillä pitkään. Oulun kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa 2019, että kaupunki on valmis luopumaan omistuksestaan. Kauppa toteutettiin tarjouskilpailuna, jossa voittajaksi selvisi Pihlajalinna. Kilpailun voittaja ostaa koko yhtiön ulkona olevan osakekannan ja tuottaa työterveyspalvelut yhtiön nykyisille omistajille sopimusperusteisesti.

Mittava hankinta samassa paketissa

Sopimukseen liittyen Oulun kaupunki ostaa seuraavan neljän vuoden aikana työterveyspalveluja työntekijöilleen yhtiöltä 26,6 miljoonan euron edestä. Työntekijää kohden summa tarkoittaa 600 euroa vuodessa. Kaikkiaan työterveyspalvelujen hankinta koskee 24 000 työntekijää ja sen arvo neljän vuoden ajanjaksolla on noin 55 miljoonaa euroa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Asiasta keskusteltiin valtuustotasollakin, mutta siitä oltiin sangen yksimielisiä, että yhtiö myydään. Sitä sen sijaan hierottiin aika pitkään, että pystymme varmistamaan ja takaamaan työntekijöillemme mahdollisimman hyvät työterveyspalvelut, Mirja Vehkaperä kertoo.

Osakekaupan myötä Pihlajalinnan palvelutarjonta ja toiminta Pohjois-Pohjanmaan alueella laajenee. Työterveys Virran nykyisten työterveysasiakkaiden palveluita täydentävät jatkossa muun muassa Pihlajalinnan hoitajapuhelin- ja etälääkäripalvelut sekä työkyvynhallinnan portaali.

-Osakekannan osto ja hankintasopimukset etenevät suunnitellussa aikataulussa. Työterveys Virran toimipisteet liittyvät osaksi Pihlajalinnan lääkärikeskus- ja työterveysasemaverkostoa kevään aikana. Koska kyseessä on osakekauppa, työntekijöiden työsuhteet jatkuvat Työterveys Virrassa nykyisin ehdoin, kertoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen yhtiön tiedotteessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Onpas hämmästyttävää, että tämä peli vain jatkuu? Eikö tässä ole ollut puhetta, että tuollaiset ulkoistukset olisivat perustuslain vastaisia? Kun vallasta ja rahoista yli puolet alkaa olla muissa käsissä, voi ryhtyä kysymään kuntien itsemääräämisoikeudenv toteutumista. Ja pidemmän päälle: näinkö se murretaan hyvinvointivaltio, vahva kaikille avoin, julkinen palvelutuotanto – ilman mitään virallista päätöstä?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*