Pääministeri Petteri Orpo sanoi, että kestävää hyvinvointia ja sote-palveluita ei voi turvata loputtomiin velkarahalla. Kuva: Fanni Uusitalo, VNK

Petteri Orpo (kok.) syytti edellistä hallitusta nykyisistä sote-ongelmista antaessaan pääministerin ilmoituksen eduskunnalle sosiaali- ja terveyspalveluiden tilanteesta.

– Me perimme edelliseltä hallitukselta hallintomallin, joka ei ollut meille mieluinen, pääministeri painotti.

Orpon mukaan hallitus keskittyy nyt miettimään, miten malli toimii parhaalla mahdollisella tavalla.

– Arvoisa puhemies, puhun ensin rahasta. Kestävää hyvinvointia ja sote-palveluita ei voi turvata loputtomiin velkarahalla.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Tämän hetken arvio on se, että osa hyvinvointialueista pystyy kattamaan alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Kuusi aluetta otetaan nyt ministeriöiden tiukempaan ohjaukseen.

Lakia alijäämän kattamisen velvoitteesta hallitus ei tule muuttamaan, Orpo korosti.

– Hyvinvointialueiden on onnistuttava kustannusten kasvun hillinnässä. Se tarkoittaa paitsi säästöjä, myös entistä kustannustehokkaampia toimintatapoja.

– Me kehitämme soten rahoitusmallia, jotta se toimisi kannustavammin. Rahoitusmalliin tehtävät muutokset alkavat vaikuttaa vuoden 2026 alusta.

Orpo luetteli tiistaina keinoja, joilla hyvinvointialueiden tilannetta saadaan parannettua.

– Selvää on, että tarvitsemme myös työperäistä maahanmuuttoa. Viime vuonna maahanmuuttovirasto myönsi sote-alalle yli 2 000 työlupaa. Hallituksen tavoitteena on varmistaa, että ulkomailla pätevöityneet sote-osaajat pääsevät suomessa nopeasti osaamistaan vastaaviin töihin.

– Henkilöstömitoituksen pienentäminen parantaa välillisesti henkilöstön riittävyyttä ja aiempaa joustavampaa käyttöä

Kela-korvauksiin liittyen Orpo huomautti merkittävästä kokeilusta, jonka turvin 65 vuotta täyttäneet pääsevät yksityiselle lääkärille julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla.

– Korotamme myös Kela-korvauksia palveluissa, joita on julkisella puolella heikosti saatavissa.

Harkimo ihmetteli pääministerin puheita

Muun muassa edellä mainituista kehitystoimista kertoneen Petteri Orpon ilmoitus ei tyydyttänyt oppositiota.

Eduskuntapuolueen (Liike Nyt) puheenjohtaja Harry Harkimo laski pääministerin kertoneen kymmeniä asioita, joilla parannetaan sotea.

– Mutta kuitenkin se tosiasia on, että on 150 000 ihmistä jonoissa tänä päivänä. Se ei edes sisällä niitä ihmisiä, jotka eivät ole vielä päässeet jonoon, koska he eivät ole päässeet lääkäriin.

– Nyt kerrotte, että yli 65-vuotiaat saavat hoitoa yksityisiltä lääkäreiltä. Ja tänään Iltalehdessä kerroitte, että sitä voi laajentaa vielä muihinkin ikäryhmiin. Haluaisin tietää, että mistä nämä rahat otetaan kaikkeen tähän, mitä te lupailette?

Jo päätettyjen Kela-korvausten nosto rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä.

”Tämä ei jää tähän”

Pääministerin ilmoitusta vaatinut keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen oli pettynyt päivän pääantiin.

– Odotimme vaikuttavia ratkaisuja näihin tilanteisiin. Niitä ratkaisuja tarvitaan nyt. Kovin vähän niitä valitettavasti saatiin.

Kaikkonen tiivisti pääministerin ilmoituksen vanhaa elokuvaa mukaillen.

– Hallitusrintamalta ei mitään uutta. Vanhusten, sairaiden ja vammaisten palveluista leikkaaminen on keskeinen osa politiikkaanne. Ja tätä linjaa te ette näytä muuttavan, ette, vaikka mikä olisi.

– Leikkaukset teette julkiselle puolelle, joka on muutenkin vaikeassa tilanteessa. Samaan aikaan laitatte lisää resursseja, rahaa, yksityiseen terveysbisnekseen

Tämä ilmoitus ei tyydytä, Kaikkonen jatkoi.

– Ratkaisuja kuultiin aivan liian vähän. Teidän pitää pystyä parempaan. Palvelut pitää pystyä pelastamaan. Tämä ei jää tähän.

Lue myös:

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hallitus suoltaa omaa propagandaansa sotesta. Orpo moittii Sote-mallia, mutta ei ole kertonut, mikä olisi hänen mukaansa parempi malli.
    Tulee vaikutelma, että hallitus tosiaan yrittää kaikkensa, että Sote epäonnistuu. Tällä tavoin saadaan kansan huomio kääntymään pois muista hallituksen tekemistä ikävistä päätöksistä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*