Päätoimittajan kommentti: Kun koulutus ja sivistys muuttuvat toissijaisiksi, ollaan pahasti hakoteillä
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) esitys vuoden 2026 budjetiksi ei ollut hallituksen esitys vaan perussuomalaisten esitys tilanteessa, jossa puolueen kannatustilanne on heikentynyt.
Suomen kunnat ja kaupungit eivät varsinaisesti kylve rahassa vaan niissä yritetään ankarasti pohtia selviytymiskeinoja. Opetus ja sivistys ovat keskeisiä kuntalaisten palveluita. Ne ovat merkittävä osa suomalaista menestystä ja elinvoimaa.
Jos kuntien peruspalvelujen valtionosuuksista leikattaisiin Purran esittämät 150 miljoonaa euroa, se leikkaus osuisi suoraan peruskouluihin ja päivähoitoon, joiden järjestäminen on nytkin riittävän raskasta.
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio kritisoi Kuntaliiton tiedotteessa Purran sanavalintoja ja lähestymistapaa: On ennenkuulumatonta, että valtiovarainministeri kutsuu kansalaisten peruspalveluja, koulutusta ja sivistystä ”valtion toissijaisiksi menoiksi”.
Budjettiesityksen tekeminen alkaa käytännössä alusta. Valtiovarainministerin esityksen tekemiseen on kuitenkin jo käytetty melkoisesti yhteisiä resursseja.
Kirjoittaja on Kuntalehden päätoimittaja.