Kangasniemi tuunasi äänestysautoaan ennakkoäänestyksen aattona. Keskusvaalilautakunnan sihteeri Liina Kuusela kiinnittää tarroja autoon. (Kuva: Kangasniemen kunta)

Keskiviikkona 29.3. alkavassa kuntavaalien ennakkoäänestyksessä äänestyspaikkoja on yhteensä 893 mitä erilaisimmissa ympäristöissä.

Äänestää voi esimerkiksi kauppakeskuksissa, uimahallissa, lentokentällä, paloasemalla tai saariston yhteysaluksella.

Liikkuva äänestyspaikka löytyy 54 kunnasta, yhteysaluksia tavallisempia ovat vaaliautot ja kirjastotoautot.

– Vaikka liikkuva äänestyspaikka on laskettu yhdeksi äänestyspaikaksi, se voi käydä useammalla kymmenellä pysäkillä tarjoamassa kuntalaisille ennakkoäänestysmahdollisuutta, muistuttaa Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.

Esimerkiksi Alajärvellä äänestysbussi pysähtyy 23 pysäkillä, Kemijärven monipalveluauto Kulkuri 27 pysäkillä ja Kouvolan äänestysbussit Regina ja Oravan Matti kaikkiaan 31 pysäkillä.

Kangasniemi tuunasi
asuntoauton äänestyspaikaksi

 

Kiertävä ennakkoäänestyspaikka löytyy myös Kangasniemeltä, jossa päätettiin vuokrata asuntoauto ennakkoäänestystä varten.

Kangasniemi muodostaa yhden, laajan äänestysalueen, jonka laidoilta kuntakeskustaan äänestään lähteminen voi joistakin kuntalaisista tuntua työläältä.

– Meillä on paljon ikääntyviä asukkaita, ja aloimme miettiä miten taataan että hekin pääsevät äänestämään. Haluamme oikeasti että kuntademokratia toteutuu ja aloimme pohtia, mitä voisimme tehdä toisin että se toteutuu. Iso demokratiakysymys on, että vaalit pystytään toteuttamaan niin että ne kiinnostavat ja toisaalta kuntalaisilla on hyvä mahdollisuus äänestää, pohtii kunnanjohtaja Johanna Luukkonen.

Lopulta Kangasniemellä päätettiin lähteä kuntakierrokselle, johon myös kunnanjohtaja osallistuu.

– Kuulostellaan, mitä kuntalaiset toivovat kunnalta ja sen tulevilta toiminnoilta, mitä he ajattelevat poliittisesta päätöksenteosta, Luukkonen kertoo.

Luukkosen mukaan joka kunnassa pohditaan, miksi äänestäjien määrä on vähentynyt. Siksi tarvitaan myös uusia kokeiluja kuntademokratian toteutumisen edistämiseksi.

– Toivottavasti voimme äänestyksen jälkeen kertoa, että tämä [vaaliauto] auttoi. Tällä kokeilulla katsotaan, tehdäänkö näin myös jatkossa vai onko se jotain muuta.

Kangasniemen keskusvaalilautakunnan avustava sihteeri Päivi Paappanen istuu vaalitoimitsijan paikalla äänestysautossa. (Kuva: Kangasniemen kunta)

Ennakkoäänestyksen
suosio kasvussa

 

Tyypillisimpiä ennakkoäänestyspaikkoja ovat kirjastot, kunnan- tai kaupunginvirastot ja kauppakeskukset. Ennakkoäänestyspaikkojen määrä korreloi vahvasti kunnan asukasluvun ja jonkin verran myös kunnan pinta-alan kanssa.

Eniten äänestyspaikkoja on Helsingissä (35) ja Oulussa (25). Keskimäärin jokaista noin 6 000 asukasta kohti on yksi ennakkoäänestyspaikka. Luvut perustuvat oikeusministeriön tietoihin ennakkoäänestyspaikoista.

– Ennakkoäänestämisen suosio on kasvanut tasaisesti, syksyn 2012 kuntavaaleissa 42,4 prosenttia vaalien äänistä annettiin ennakkoon, Marianne Pekola-Sjöblom sanoo.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, eli toisin kuin varsinaisena vaalipäivänä 9.4.2017 äänestäjän ei tarvitse olla kotipaikkakunnallaan äänestäessään ennakkoon.

Ennakkoäänestyspaikat kunnittain

Lisää ennakkoäänestyksestä vaalit.fi-sivustolla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä