Analyysi: Suomen jakautuminen näkyy – Eduskuntavaaleissa korostuu Helsingin ja muun Suomen vastakkainasettelu tavallista enemmän

Sote- ja maakuntauudistus on korostanut suurten kaupunkien ja maakuntien ristiriitoja. Ilmastopolitiikkakin jakaa maata vaaleissa.

Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius näkee kokoomuksen keskustelua herättäneen mainoksen ”Autot kuuluvat teille” hyvänä esimerkkinä siitä, että vaaleja käydään eri argumentein eri puolilla.

– On varmasti tietoinen valinta, että mainosta ei näy Helsingissä, hän huomauttaa.

Kysymys ei ole vain logistiikasta vaan myös kulttuurierosta.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, kok., pohdiskeli taannoin blogissaan Helsingin ja muun Suomen eriytymistä. Erot näkyvät esimerkiksi suhtautumisessa yksityisautoiluun, kasvisruokaan, maahanmuuttajiin, seksuaalivähemmistöihin ja ulkona syömiseen.

Pääministeri Juha Sipilä, kesk., sanoi keskustan puoluevaltuustolle puhuessaan, että keskusta on tämän ajan vastavoima vapaavuorelais-vihervasemmistolaiselle keskittämispolitiikalle. Sipilän mukaan keskustan poliittiset vastustajat korostavat Helsingin ylivertaisuutta ja ummistavat silmänsä koko Suomen kestävältä kehitykseltä.

Bernelius varoittaa juuttumasta ajatukseen, että suuri kuilu erottaa suuret kaupungit ja muun maan. Hän kehottaa perehtymään enemmän kaupunkien sisäisiin eroihin.

– Helsingissä on maan suurimpia köyhyyden kasautumia ja esimerkiksi koulujen tilanteissa äärilaitoja.

Hän muistuttaa myös asuntojen suurista hintaeroista ja erilaisesta hintakehityksestä Helsingin sisällä.

– Tilastojen alle peittyy suuri variaatio.

Bernelius korostaa, että alueiden erilaisuus on sinänsä hyvästä, kunhan ongelmat eivät kasaannu. Kaupunginosien profiloituminen positiivissa asioissa on rikkautta.

Historiallista perspektiiviä

Helsingin yliopiston Euroopan historian professorilla Laura Kolbella on kaupunkipolitiikkaan näköalapaikka sekä kaupunkitutkijana että keskustan helsinkiläisenä valtuutettuna.

Keskustan sisällä Kolbesta tuntuu, että puolue ei ole osannut tai halunnut hakeutua Kehä III:n sisäpuolelle.

– Tuntuu, että puolue ei osaa ottaa kaupungistumista vakavasti.

Vastaavasti Helsingin kuntapolitiikassa saa jatkuvasti kuulla puolueen valtakunnallisista tekemisistä.

Kolbe antaa vastakkainasettelulle historiallista perspektiiviä. Jo 2000 vuotta sitten Rooman valtakunnassa kaupunkia pidettiin innovaation kehtona ja maaseutua konservatiivisena.

Hän panee myös paikoilleen käsitystä siitä, että Helsinki olisi nyt alkanut kansainvälistyä. Hän sanoo, että eurooppalaisen pääkaupungin identiteettiä on luotu jo 1980-luvulta lähtien ja kertoo itsekin siihen osallistuneensa. Profiili vain on ollut matalampi.

Kolbe asettaa globaalin kaupungistumisen ja suurten kaupunkien profiilin nostamisen yhteyteen maailmanpolitiikan kanssa. Euroopan integraatio, kylmän sodan päättyminen ja globalisaatio ovat kaikki edistäneet kaupungistumista, antaneet kaupungeille tilaa. Ne eivät ole enää entiseen tapaan tarvinneet valtioita. Suurkaupungit ovat korvanneet supervaltioita maailmanpolitiikan näyttämöllä. Niillä on jopa omaa ulkopolitiikkaa.

Kolbe luettelee Suomen kaupungistumisessa erilaisia aaltoja. Kaupunkikulttuuri on ollut historiallisesti ruotsinkielistä. Varsinainen kaupungistuminen ja kaupunkien suomenkielistyminen tihentyi ensimmäisen kerran 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Muuttoliike jatkui sotien jälkeen, erityisesti 1960-luvulla. Uusin aalto on ollut käynnissä 1990-luvulta lähtien.

Nurmijärvi-ilmiö

Kaupungistumisen rinnalla on puhuttu Nurmijärvi-ilmiöstä. Uusimaalainen Nurmijärvi oli 2000-luvun alussa esimerkki kehyskunnasta, joka veti puoleensa lapsiperheitä ympäröivistä kaupungeista. Nurmijärvi-ilmiön tulevaisuudesta ollaan nyt eri mieltä.

– Vuonna 2000 pääkaupunkiseudun kasvusta 80 prosenttia tapahtui kehyskunnissa. Nyt kehitys on kääntynyt päinvastaiseksi, Venla Bernelius sanoo.

Toisten mielestä kehyskuntiin muuttaminen hidastui laskukauden myötä, kuten ennenkin. Toiset näkevät, että kaupunkiasumisen arvostus on kasvanut ja virta kehyskuntiin on pysyvämmin hidastunut. Helsingin tilastot tukevat tätä käsitystä.

Bernelius ei näe takana vain arvojen muutosta vaan myös kaupunkien kehittymisen. Niistä on tullut viihtyisämpiä, on erilaisia palveluja ja ilmakin puhdistuu.

– Lisäksi some tarjoaa käyttöohjeen kaupunkeihin, hän huomauttaa.

Perinteetkin vaikuttavat. Neljännen polven kaupunkilainen ei enää perhettä perustaessaan muuta kehyskuntiin yhtä herkästi kuin itse muualta kantakaupunkiin muuttanut.

Vastaiskukin voi tulla

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kesk., suhtautuu skeptisesti kaupungistumisen jatkumiseen. Hän arveli Ylöjärven uutisten haastattelussa alkuvuodesta, että hektisyyden ja materialismin kyllästämä maailma odottaa vastaiskua.

Vaikka kaupungistuminen on jatkuva globaali megatrendi, sen varrella on kyllä ollut useita maalle palaamisen vaiheita, Laura Kolbe huomauttaa. 

Hän pitää mahdollisena, että vielä voi tulla isokin käänne. Sen voi laukaista esimerkiksi ilmastonmuutos tai voimistuva ekologinen ajattelu. 

Samoin jos elämänlaatu kaupungeissa heikkenee saasteiden tai sosiaalisten ongelmien takia, houkutus hakeutua väljemmille seuduille voi kasvaa. Lähiruokabuumi voi vetää lähelle alkutuotantoa.

Globaali keskiluokan supistuminen voi myös vaikuttaa kaupunkien tulevaisuuteen.

Bernelius kertoo kehityksestä Torontosta. Siellä keskiluokan osuus oli 1970-luvulla kaksi kolmasosaa väestöstä, mutta 2000-luvulle tultaessa enää reilusti alle kolmannes.

Kehitys kertoo polarisaatiosta. On entistä enemmän rikkaampia ja köyhempiä. Osa on muuttanut pois.

Muutos on ollut nopeampi kuin Kanadassa keskimäärin, Bernelius huomauttaa.

Analyysi on julkaistu tuoreessa Kuntalehdessä 4/2019.