Anna-Kaisa Ikonen: Pormestarin pitää olla myös kyläpäällikkö
Pormestari Anna-Kaisa Ikosen muotokuva paljastettiin Tampereen Raatihuoneella kesäkuusssa 2022. Muotokuvan on maalannut taiteilija Timo Vuorikoski (Kuva: Laura Happo / Tampereen kaupunki)
Kuntalaki määrittelee pormestarin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi, mutta todellisuudessa pormestarin tehtävä on laajempi.
– Varsinkin ison kaupungin pormestarin on kyettävä toimimaan niin kaupunginjohtajana, politiikan johtajana kuin verkostojenkin johtajana, kirjoittaa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, kok.
Ikonen tarkastelee kuntajohtamista 2000-luvun erilaistuvissa kunnissa kirjoituksessaan, joka sisältyy emeritusprofessori Aimo Ryynäsen toimittamaan, lokakuussa ilmestyvään teokseen Uudistuva kunta – suuntaviittoja uuteen itsehallintoon (Unipress).
Ikonen aloitti toisen kautensa pormestarina kesän 2021 kuntavaalien jälkeen. Hän toimi pormestarina myös vuodet 2013–2017. Väliin mahtui Lauri Lylyn, sd., pormestarikausi.
Ikonen pitää omalla kohdallaan selvänä, että hän ei johda vain kaupunginhallitusta tai reilun 14 000 hengen kaupunkiorganisaatiota vaan 245 000 asukkaan yhteisöä.
– Pormestarilta vaaditaan kokemukseni mukaan yhteisöllisyyttä, eräänlaista kyläpäällikkyyttä. Hänen on kyettävä olemaan verkostojohtaja myös siinä mielessä, että kaupungin menestys ei ole vain kaupunkiorganisaation käsissä, vaan sitä rakennetaan päivittäin lukuisien kumppanien kanssa, Ikonen kirjoittaa.
Pormestarimalli on Suomessa käytössä vain seitsemässä kunnassa, mutta nekin poikkeavat Ikosen havaintojen mukaan toisistaan suuresti johtamiskäytännöissään. Tampereella toimitaan siten, että vaaleissa eniten ääniä saaneen ryhmän pormestariehdokas käy neuvottelut muiden ryhmien kanssa, sopii pormestariohjelmasta tavoitteineen ja muodostaa koalition
– Kaupungissa (Tampereella) tämä on koettu hyvänä mallina, koska pormestariohjelma on hyvä tavoitteellinen johtamisen väline ja samalla tärkeä yhteistyön liima, Ikonen toteaa.
Varjopuolena pormestariohjelmaan ja pormestarin kokoamaan koalitioon perustuvassa menettelyssä on se, että se synnyttää hallitus–oppositio-asetelman myös kuntapuolelle.
Kaikissa pormestarikunnissa ei erillistä pormestariohjelmaa laadita. Tällöin ei myöskään muodostu pysyvää koalitiota pormestarin tueksi. Helsingissä ilman koalitiota ja yhteistä ohjelmaa jokaisesta asiasta neuvotellaan erikseen.
– Tässä mallissa pormestarin johtamisessa painottuu suostuttelujohtaminen, kun enemmistöt on haettava asiakohtaisesti neuvotellen. Tällöin tavoitteiden saavuttaminen voi olla vaikeampaa tai ainakin työläämpää, mutta koko valtuuston osallisuus korostuu.
Ikonen katsookin, ettei Suomessa ole olemassa yhtä yhtenäistä pormestarimallia, vaan kuntalaki jättää kullekin kunnalle ja yksittäiselle pormestarille suuren vapauden määrittää johtamisjärjestelmä.
– Ja kunnallisen itsehallinnon nimissä: se on hyvä niin, hän toteaa.
Suurin uhkakuva lähivuosien kunnille on, jos niiden toimintaa jatketaan soten jälkeen entisin eväin. Olisi suotavaa, että kuntien luottamushenkilöt ja virkamiehet perehtyisivät erilaisiin vaihtoehtoihin riittävän ajoissa, sillä jo väkiluvun ja väestön ikärakenteen muutokset ravistelevat kuntia jo 10 vuoden sisällä.