Keski-Uudenmaan yhdistymisselvityksen ohjausryhmän puheenjohtaja Annika Kokko, kok., uskoo, että Keski-Uudellamaalla on ainekset 4–5 kunnan kuntaliitokseen.

– En usko kahdeksan kunnan liitokseen, mutta 4-5 kuntaa harkitsee liitosta tällä hetkellä vakavasti, Hyvinkään kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Kokko sanoo Kuntalehdelle.

Suunnitelma uudesta Keski-Uusimaan kaupungista julkistettiin torstaina 11. syyskuuta. Liitoshankkeessa ovat mukana Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo ja Tuusula.

– Nyt meillä on materiaalia siitä, miltä yhdistynyt Keski-Uusimaa näyttäisi. Selvityksen tulokset kertovat, että yhdistymisellä on omat hyvät puolensa.

Kokko ei halua arvioida, mitkä kunnat mahdollisesti olisivat mukana lopullisessa liitoksessa.

– Kuntien luottamushenkilöt ovat saaneet selvityksen loppuraportin vasta eilen käsiinsä, joten heidän kantojaan ei kannata nyt arvailla. Ensi viikolla kaikkien kuntien valtuutetuille pidetään seminaari loppuraportin pohjalta, ja sen jälkeen asia etenee kuntien käsittelyyn.

Kokko  on tyytyväinen loppuraporttiin.

– Se on selvästi väliraporttia painavampi. Se ei ole pelkkää taloutta ja tehokkuutta, vaan se käsittelee yhdistymisen vaikutuksia kaikista näkökulmista.

Kokko sanoo itse olleensa yhdistymisen kannattaja hankkeen alusta asti.

– Ajattelen asiaa edunvalvonnan kannalta: kehyskunnat jäävät siinä nykyisin alakynteen. Yhdistyminen nostaisi Keski-Uusimaan aidoksi ja vahvaksi neuvottelukumppaniksi suhteessa Helsinkiin, Espooseen ja Vantaaseen.

Selvityksen loppuraportti

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä