Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko arvioi puolueen odotettua paremman aluevaalituloksen merkitsevän, että viime vaaleissa vallinnut kannatuskaamos on selätetty.

-Vaikeat vuodet keskustalle [ovat] takana.

-Jokaisesta äänestä olen iloinen. Ne ovat viesti siitä, että keskustan linja lähipalvelujen vahvistamisesta saavutti luottamusta.

Saarikko toimii kuntapäättäjänä Oripäässä eduskuntatyönsä ohella ja oli ehdolla myös aluevaaleissa. Hän uskoo, että ajan löytäminen kaikkeen on järjestelykysymys.

-Elämä on palapeliä ja yhteensovittamista, mutta niin se on aika monelle muullekin suomalaiselle.

Saarikko muistuttaa, että aluevaltuutetun tehtävä tulee olemaan vaativa.

-Erityisesti nämä alkumetrit, ennen soten aloittamista alueilla. Pidän hyvänä että valtuustojen kokoonpanoon näyttää nousevan sekä sote-alan ammattilaisia mutta myös kokeneita virkamiehiä ja politiikan vaikuttajia. Luulen että syntyy aika toimivia yhdistelmiä aluevaltuustoihin. Myös päätöksenteon osaamista, pykälien osaamista, tarvitaan virkakunnan tueksi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä