Ruokolahden kunta pääsee etsimään uutta kunnanjohtajaa. Anu Sepposen virkasuhde purettiin valtuuston päätöksellä. (Kuva: Ruokolahden kunta)

Anu Sepponen ei ole enää Ruokolahden kunnanjohtaja. Kunnanvaltuusto päätti tiistain kokouksessaan purkaa viime vuonna virkaan valitun Sepposen virkasuhteen, koska hän on ollut ilman pätevää syytä poissa virantoimituksesta 1.10.2021 alkaen. Toki päätös voidaan riitauttaa ja tilanne oikeuskäsittelyn jälkeen jälleen muuttua.

Hieman yllättäen päätös syntyi lopulta ilman äänestystä, sillä kunnanhallituksen esitystä virkasuhteen purkamisesta ei virallisesti vastustettu. Kannatettua vastaesitystä ei nimittäin tehty ja valtuuston puheenjohtaja Timo Kärki (kok.) nuiji kunnanhallituksen esityksen kunnan kannaksi.

-Ei ole tehty vastaesitystä, joten kunnanhallituksen esitys tulee päätökseksi, tiivisti Kärki menettelyn nuijankopauksen jälkeen.

Ainakin kolme valtuutettua ilmoitti asian käsittelyn jälkeen jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteensä koskien virkasuhteen purkamista.

Valmisteluun palauttamistakin esitettiin

Äänestämäänkin toki kokouksessa päästiin. Valtuutettu Vesa Kokkonen (sd.) esitti Viljo Raution (ps.) asian palauttamista takaisin valmisteluun, koska Anu Sepposen asiamiehen kunnanjohtajan kuulemisessa 20.10.2021 pitämää puheenvuoroa ei ollut toimitettu valtuutetuille muun kokousmateriaalin tapaan.

Valmisteluun palauttaminen kaatui äänin 22-4. Tämän jälkeen kokouksessa pidettiin neuvottelutauko, jonka aikana valtuutetut pääsivät puheenvuoron sisältöön tutustumaan.

Tunnin mittaisen valtuustokokouksen aikana palattiin useammassa puheenvuorossa kunnanjohtajan valintaprosessiin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paananen (kesk.) puolusti edellisen valtuuston kantaa kiistellyn johtajasopimuksen ehtojen heikentämisestä.

-Ruokolahdella on aina kunnioitettu demokraattisesti tehtyjä päätöksiä. Demokratiassa enemmistön päätös on se, jota noudatetaan, Paananen muistutti.

Tyylipisteet vähissä

Tyylipisteitä ei tämän kertainen kunnanjohtajan rekrytointi ole kerännyt.

-Tämä farssi hakee vertaistaan koko valtakunnassa, arvioi Viljo Rautio.

-Tämä prosessi ei ole ollut kaunista katsottavaa. Tässä on peiliin katsomisen paikka kaikilla osapuolilla, totesi valtuutettu Heidi Kyyrö (sd.).

-Olen ollut 6-7 kunnanjohtajaa tänne valitsemassa. Minua inhottaa tämä. Kyllä kuntakin voisi nöyryyttä osoittaa, kuntahan se katkaisi ne neuvottelut, konkarivaltuutettu Toivo Launiainen (kok.) huomautti.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä