Joukkoliikenne on yksi asioista, joka maakunnalliseen päätöksentekoon tullessaan voi lisätä maakuntapoliitikon valtaa. (Kuva: Ville Miettinen)

Uusien itsehallintoalueiden myötä maakunnalliset luottamustehtävät tulevat poliittisesti houkutteleviksi, arvioi kunnallispolitiikan professori Arto Haveri Etelä-Suomen Sanomissa sunnuntaina.

Haveri arvioi houkuttelevuuden kasvavan, kun sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi mukaan päätöksentekoon tulee energiapolitiikkaan, kaavoitukseen ja joukkoliikenteeseen liittyviä asioita.

Haveri ennakoi, että maakuntatasolle tulee 50-10 hengen suuruiset valtuustot, ja pitää mahdollisena että maakuntahallituksen ja -valtuuston puheenjohtajuuksista tulee päätoimisia.

ESS:n niin ikään haastattelema emeritusprofessori Aimo Ryynänen näkee vaalioikeuden rajaamisen mahdollisesti tarpeellisena maakuntien tullessa uudeksi päätöksenteon tasoksi.

– Se selkeyttäisi päätöksentekoa. Ainakin ministerien ja kansanedustajien istumista maakunta- ja kuntatason päätöksenteossa pitäisi rajata. Kunnallinen itsehallinto on kuitenkin valtiokoneistosta erillinen ja itsehallinto tarkoittaa omavastuista päätöksentekoa. Onko se enää sellaista, jos paikalle tulee valtion edustaja? Ryynänen pohtii.

Uutinen ESS:n verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Maakuntien sisäiset (sote)kuntayhtymät perustuslaillisempia kuin Sipilän 18 lumeitsehallintoa sanoo:

    Näyttää siltä, että demokratia ja yksittäisen kansalaisen mahdollisuus vaikuttaa omaan kuntaan tuleviin palveluihin heikkenee Sipilän mallissa.

    Nykyisissä Manner-Suomen 18 maakunnan sisäisissä kuntayhtymissä on perustuslaillisesti itsehallinnollisten asukkaitten edustajat 100-varmasti jokaisesta maakunnan kunnasta.

    Sen sijaan Arto Haverin mallissa monet kunnat, niiden asukkaat, joilla on perustuslaillinen asema, jäävät ilman maakunnallista edustajaa, vaikka kysymys on kunnan verovelvollisten rahoittamista sosiaali- ja terveyspalveluista. Älkää sanoko, että ei ole enää kysymys asukkaiden rahoista! Perustuslakivaliokunta joutuu ottamaan kantaa loukkaavaan esitykseen vuoden kuluttua.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä