SDP:n Demokraatti-lehti arvostelee ankarin sanoin hallituksen hallintouudistusta. Lehden mukaan keskusta pyrkii nyt kaikin keinoin tekemään maakuntahallinnosta jopa kuntasektoria merkittävämmän hallinnon tason.

– Keskustalle valta on demokratiaa ja kansalaisten hyvinvointia tärkeämpää. Ei ole niin olennaista saadaanko sote-uudistuksesta tavoiteltua 3 miljardin säästöä. Pääasia on, että pienten kuntien miehet pääsevät mestaroimaan suurten kaupunkiseutujen asioita, lehti kirjoittaa.

Demokraatin mukaan suuren hallintouudistuksen edessä kunnollinen parlamentaarinen valmistelu on ainoa kauaskantoinen ratkaisu, mutta lehti sanoo, että SDP voi valita myös toisen tien.

– Voimme ilmaista tyytymättömyytemme sote-uudistuksen valmisteluun ja irtisanoutua maakuntavetoisesta mallista. Olisiko nyt taas aika kaivaa PARAS-laki arkistosta ja alkaa puhua vahvoista peruskunnista ja niille rakennetusta sotemallista? Suomen kokoiseen maahan riittää sata kuntaa, ihan oikeesti!

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Lehti ihmettelee, että Euroopan liittovaltiokehitystä henkeen ja vereen vastustavaa Timo Soinia, ps., maakuntamalli ei hetkauta lainkaan.

– Toteutuessaan Sipilän maakuntamalli tekee Suomesta nimittäin liittovaltion. Yhteiseksi jää vain maan rajojen puolustaminen, Demokraatti kirjoittaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Kestävyysvaje ja yhteistyö sairaanhoitopiirien muuttamiseksi sote-piireiksi sanoo:

    Manner-Suomessa on 20 sairaanhoitopiiriä.

    Niissä on käynnissä vapaaehtoisten sosiaali- ja terveyspiirien kuntayhtymien perustaminen. Mukana ovat sairaanhoitopiireissä kaikki puolueet.

    Kuntaliiton jäsenkunnat hakevat rationointietua ja säästöä — oikeutetusti.

    Maakunnussa on muodostettu maakuntien sisäisiä kuntayhtymiä yhdistämällä monialakuntayhtymiä. Puolueet tekevät yhteistyötä.

    Tähän pitääkin kannustaa kestävyysvajeen voittamiseksi hallitussa aikataulussa.

    Aalto-yliopiston selvityksestä:

    RATIONOINTIPOTENTIAALI

    SAIRAANHOITOPIIRI / M €

    Manner-Suomi 3 300

    Itä-Savon 53
    Lapin 105
    Kainuun 58
    Etelä-Savon 73
    Pohjois-Savon 73
    Kymenlaakson 115
    Länsi-Pohjan 25
    Pohjois-Karjalan 75
    Etelä-Pohjanmaan 137
    Keski-Pohjanmaan 46
    Vaasan 180
    Satakunnan 171
    Päijät-Hämeen 102
    Keski-Suomen 77
    Varsinais-Suomen 221
    Etelä-Karjalan 75
    Pirkanmaan 328
    Kanta-Hämeen 116
    Pohjois-Pohjanmaan 23
    Helsingin ja Uudenmaan 1 247

    KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö

    http://www.kaks.fi/node/7657

    Lataa linkistä pdf-tiedosto:

    Sotella_saastoja2.pdf

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*