Elli Aaltosen kolumni: Kunnat tarvitsevat yhteistyötä, kun varaudutaan

Kuntalehden kolumnisti Elli Aaltonen. Kuva: Timo Seppäläinen
Kuntalehden lukijat ovat ehkä tutustuneet tuoreeseen Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan eli YTS:iin. YTS on valmiutta ja varautumista siihen, että meillä jokaisella olisi turvallista elää.
Tasavallan presidentti korosti julkistamistilaisuuden puheenvuorossaan kokonaisturvallisuuden yhteistä kuvaa ja yhteistä toimeenpanoa.
YTS löytyy Turvallisuuskomitean sivuilta (https://turvallisuuskomitea.fi) vaikkapa kunnan johtoryhmän, tai luottamuselinten infoa varten. Suosittelen. Uusi YTS on minusta paras tähänastisista. Uutta on konkretia siitä, miten vastaamme erilaisiin häiriötilanteisiin ja riskeihin eli mikä on vaste.
Henkisen kriisinkestävyyden merkitys on entisestään vahvistunut. On tärkeää kantaa huolta siitä, että selviämme turvallisuustoimijoina ja selviämme kansalaisina. Tarvitaan sopeutumiskykyä ja sisua, mutta paljon myös tulevaisuususkon todentavia tekoja.
Ollessani aikoinaan kunnissa töissä, tärkeintä oli sisäistää oma valmiuden ja varautumisen rooli. Vaaran merkit nousivat useimmiten idästä määrittäen harjoitussisällöt. Noista harjoituksista ovat mieleeni jääneet majoitus- ja huoltojoukkojen henkilövaraukset, väestön suojaaminen ja evakuointi, polttoaineen ja veden saanti ja tiestön kunnossapito.
Uhkakuvat ovat noista ajoista tulleet moninkertaisiksi. Hallitsematon maahanmuutto, tulvat, myrskyt ja muut ilmastoriskit, energian saanti, netti-, puhelin- ja tietoyhteyksien katkeaminen, näitä riittää.
Uhkakuvat koskettavat samanaikaisesti julkista ja elinkeinosektoria sekä kansalaisyhteiskuntaa. Äskettäiset Hangon kalakuolemat olivat samanaikaisesti pelastustehtävä, eläinsuojelutehtävä, ympäristötehtävä ja kuntalaisten terveyteen kohdistuva turvallisuustehtävä. Samoin huoli on yhteinen siitä, jos suomi.fi sivuille ladattu digitaalinen turvallisuusopas ei tavoita kaikkia iäkkäitä.
Tiedon saaminen perille voisi olla yksi vuoden 2025 paikallinen yhteistoiminnan teko.
YTS:ssä korostuu yhteistyövelvoite kaikilla tasoilla, paikallis-, alue- ja valtakunnan tasoilla. Puolustusministeri korosti julkistamistilaisuudessa juuri paikallistasoa, kuntien johtoa ja virkamiehiä ja heidän yhteistyötaitojaan elinkeinoelämän ja järjestöjen suuntaan.
Kunnan energiayhtiö huolehtii sähköstä, SPR:n tehtävä on huolehtia verestä ja muusta tuesta, vesilaitos huolehtii vedestä. Suomen Kylät ry. tai Martat saattavat olla kansalaisille arjen turvallisuuden toimeenpanossa keskeisiä toimijoita. Tunnemmeko paremmin valtakunnalliset vastuutahot kuin paikalliset valmiuden ja varautumisen toimijat?
Tehtävässäni SPR:n puheenjohtajana kysyin kunnanjohtajalta, paljonko kunnassa on toimintavalmiudessa olevia vapaaehtoistoimijoita. Ei ollut havaintoa. Totesin, että heitä on enemmän kuin kunnan kasvatushenkilöstöä.
Yhteistyössä on voimaa, tehdäänkö treffit, kunnanjohtaja sanoi. Näitä treffejä kannattaisi kunnissa tehdä enemmänkin. Sitä kautta voimme parhaiten vahvistaa kuntalaisten omia turvallisuustaitoja ja turvallisuustyön sisäistä koordinointia.
Elli Aaltonen
Elli Aaltonen on SPR:n puheenjohtaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja Kelan ex-pääjohtaja.
Lue myös: