Päijäthämäläiset hallituspuolueiden edustajat eivät allekirjoita kuntaministeri Henna Virkkusen, kok., näkemystä, jonka mukaan ”kuntapuolella ei ole auki asioita, jotka olisivat kiistanalaisia”, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Kokoomuksen kansanedustaja Kalle Jokinen sekä SDP:n Mika Kari ja Jouko Skinnari sanoutuvat irti Virkkusen ajamasta pakkoliitospykälästä ja seudullisesta kansanäänestyksestä.

Juristin koulutuksen saanut Skinnari pitää kansanäänestystä perustuslain vastaisena ja vertaa seutuäänestystä kahden valtion väliseen sopimukseen.

Jokinen vetoaa kunnan perustuslailliseen itsemääräämisoikeuteen.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– En voi hyväksyä sitä ajatusta, että Lahti ja Hollola äänestäisivät liitoksesta yhdessä, Jokinen sanoo.

ESS:n mukaan pakkoliitospykälä koskisi Lahden naapureista Hollolaa ja Nastolaa. 

Uutinen Etelä-Suomen Sanomien verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*