Hallituksesta putoaminen harmitti SPD:n puheenjohtajaa Antti Rinnettä, joka ennakoi perusporvarihallituksen kasvattavan tuloeroja ja eriarvoisuutta.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän valitsema perusporvarillinen pohja hallitusneuvotteluihin kirvoitti hallituksesta pudonneiden puolueiden edustajilta niin asioihin vetoavia kuin sarkasmia tavoitelleita reaktioita torstaina.

Antti Rinne ennakoi SDP:n puoluevaltuustossa ennen hallituspohjan julkistamista, että perusporvarihallitus tietäisi kylmää kyytiä tavallisille suomalaisille palkansaajille, lapsiperheille ja eläkeläisille tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvun vuoksi.

– Harmittaa. Sdp:llä oli oikeudenmukainen vaihtoehto. Nyt perusporvarihallitus saa näyttää omansa, Rinne totesi yhteisöpalvelu Twitterissä Sipilän julkistettua päätöksensä.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan hallituspohjaa rakentavat tahot, jotka edustavat konservatiivisia arvoja ja ajavat julkista vastuuta supistavia leikkauksia.

– Arvovalinta tulee näkyväksi hyvin kouriintuntuvasti ihmisten arjessa, jos hallitus näistä neuvotteluista syntyy. Siistien lukujen ja laskelmien kanssa on helppo leikata, mutta leikkausten vaikutukset tullaan elämään todeksi ihmisten arjessa. Sipilän valitsema konservatiivinen ja talousoikeistolainen pohja tulee varmasti näkymään arjessa, Niinistö kirjoittaa blogissaan.

Näyttökuva 2015-05-08 kohteessa 7.31.12

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki lähestyi ratkaisua Suomen vuonna 1995 voittaman jääkiekon MM-kullan tahdissa (mestaruudesta tuli eilen kuluneeksi tasan 20 vuotta).

– Den glider in… Persporvarihallitus lähtee leikkaamaan 10 miljardilla eurolla. Sitä saa, mitä tilaa. Kyllä kansa tietää. Ja muita fraaseja, Arhinmäki sanaili Twitterissä.

Näyttökuva 2015-05-08 kohteessa 7.27.15

Varsinais-Suomesta äänivyöryllä eduskuntaan noussut Arhinmäen puoluetoveri Li Andersson ennakoi hallitukselle vankkaa vastapuolta.

– Onneksi olkoon Suomi, nyt tulee todella kova oppositio! Andersson twiittasi.

– Mutta pahoittelut Suomi kaikesta siitä ankeudesta, joka on edessä, Andersson jatkoi.

RKP:n Carl Haglund totesi, että Sipilä valitsi hallitukseen vaaleissa hävinneitä puolueita vaikka olisi voinut valita voittaneita, kuten RKP:n ja vihreät.

– Se oli ideologinen valinta. Tämä hallituspohja on vähemmän liberaali ja vähemmän kansainvälinen, Haglund näki.

Tiedotustilaisuudessa hallitusneuvottelijoiden julkistamisen jälkeen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vertasi itseään suomenhevoseen ja vaalikautta hevosen juoksemaan hillotolppien väliin, ja sanoi että arvioinnin aika on seuraavalla hillotolpalla.

Hillotolppa-metafora herätti sosiaalisessa mediassa runsaasti kommentteja, ja siihen tarttui myös kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä.

– Hillotolppaa ennen Soini saa toimia kusitolppana. Valtiovarainministeriön tehtävä ei ole lamassa helppo, Maanselkä tviittasi viitaten ministerispekulaatioissa Soinille kaavailtuun salkkuun.

Näyttökuva 2015-05-08 kohteessa 7.27.49

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä