Ministeri Jari Lindström korostaa maahanmuuttajan oman aktiivisuuden ja vapaaehtoisuuden merkitystä kotouttamistoimissa. (Arkistokuva. Kuva: Valtioneuvosto / Lauri Heikkinen)

Hallituksella on edessään iso urakka jotta kaikille oleskeluluvan saajille löydetään kuntapaikka. Kotouttamisen toimintasuunnitelman lähtötilanne on se, että vasta 2 500 kuntapaikasta on saatu kuntien kanssa sopimus aikaan, kun kuntapaikkoja pitää löytyä yli 10 000. Tähän mennessä 134 kuntaa on tehnyt Ely-keskuksen kanssa sopimuksen oleskeluluvan saajien vastaanottamisesta.

Vastaanottokeskuksiin jäävistä oleskeluluvan saajista koituu yhteiskunnalle iso lasku. Kotouttamisen toimenpideohjelman julkistamisessa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, kesk., totesi, että tuhannen oleskeluluvan saajan jääminen vastaanottokeskukseen maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa kuukaudessa. Yhden vuorokauden hinnaksi lasketaan 50 euroa yhtä ihmistä kohti.

Hallituksen tavoite on tehdä kotoutumisesta joustavampaa ja tehokkaampaa. Kieliopinnot, ammattikoulutus ja työelämään perehtyminen halutaan niputtaa samanaikaiseksi sen sijaan, että ne tapahtuisivat, kuten tähän mennessä, peräkkäisinä toimina.

Hallituksen suunnitelma sisältää kuusi kotoutumista edistävää toimenpidekokonaisuutta. Ohjelma perustuu ajatukseen, että maahanmuuttajien hyvä kotoutuminen on koko yhteiskunnan etu. Hallittu ja nopea siirtyminen kuntiin eri puolelle Suomea tukee tätä. Hallitus katsoo, että kotoutuminen tukee yhteiskunnan jäseneksi pääsemistä ja ehkäisee syrjäytymistä. Oikeus- ja työministeri Jari Lindström, ps. korosti julkistamistilaisuudessa maahanmuuttajien omaa aktiivisuutta. Onnistunut kotoutuminen lähtee ihmisestä itsestään ja vaatii aktiivisuutta ja vastuullisuutta, Lindström sanoi.

Kotouttamisohjelmassa korostetaan myös tasa-arvoa. Maahanmuuttajaperheiden lasten tulee päästä mukaan varhaiskasvatukseen ja maahanmuuttaja-kotiäitien halutessaan kouluttautumaan työelämään, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, kok., sanoi.

Nykyistä nopeammin on tarkoitus saada kartoitetuksi turvapaikanhakijoiden koulutus ja osaaminen. Kartoitus aiotaan aloittaa jo vastaanottokeskuksessa.

Kotoutumiskoulutus halutaan kytkeä heti alkuvaiheessa työelämään ja työnantajien tarpeisiin. Työllistymistä edistetään esimerkiksi nopean työllistymisen kokeilulla. Sosiaali- ja terveyspalveluilla tuetaan oleskeluluvan saaneiden toimintakykyä ja terveyttä.

Kuntien vapautta päättää maahanmuuttajien kuntapaikoista aiotaan ministeri Vehviläisen mukaan kunnioittaa jatkossakin.

Ministeri Lindström puolestaan korosti tiedotustilaisuudessa maahanmuuttajien vapaaehtoisuutta kotoutustoimiin osallistumisessa Lindströmin mukaan kotoutuksessa edetään positiivisuuden kautta; joillakin sosiaaliturvan osilla voidaan ehkä edesauttaa aktiivista kotoutumista.

Eduskunnassa kotouttamisen toimintasuunnitelmasta tiistaina perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron käyttänyt kansanedustaja Juho Eerola luonnehti ohjelmaa omassa tiedotteessaan niin, että ”kotouttamisen osalta vastikkeettoman rahan ja vapaaehtoisen kotoutumisen aika on ohi”.

Eerolan mukaan hallitus on valinnut oikean tien aikoessaan muuttaa turvapaikan saaneiden sosiaaliturvaa siten, että rahan saamisen edellytyksenä on kotouttamistoimiin osallistuminen.

– Tänne tulijoiden on jatkossa opiskeltava ahkerammin suomea ja kulttuuriamme. Turvapaikan saaneen henkilön pitää ymmärtää, että Suomessa toimitaan Suomen lain mukaan. Esimerkiksi naisten tasa-arvoinen asema miesten kanssa on ehdoton perusarvo.

– Hallituksen on saatettava voimaan kaikki toimenpideohjelman ratkaisut, joilla turvapaikkaprosessia kiristetään ja kotoutumista edistetään. Tätä vaatii meiltä Suomen kansa ja siksi hallitus toteuttaa ohjelmaa viivytyksittä, Eerola sanoi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä