Hämeenlinnan Raatihuone
kuva: Miika Kangasniemi / Hämeenlinnan kaupunki
Hämeenlinnan poliittiset ryhmät eivät pidä pormestarimallin selvittämistä ajankohtaisena.

Hämeenlinnan kaupungin hallintorakennetta tarkastellut ohjausryhmä on päättänyt, ettei pormestarimallin selvittäminen ole Hämeenlinnassa ajankohtaista eikä tarpeellista.

Hallintorakennetta pohdittiin osana kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaa. Muut tasapainottamisohjelman hankkeet saivat kaupunginhallitukselta lisäaikaa koronavirustilanteen takia syyskuulle. Ohjausryhmässä ovat mukana kaikki poliittiset ryhmät.

– Vertailimme johtamusjärjestelmäämme muihin kaupunkeihin, ja kävimme asiasta keskustelun poliittisten ryhmien välillä. Keskusteluissa todettiin, että tällä hetkellä kiinnostusta pormestarimalliin ei ole. Nykyinen duaalimalli, jossa on kaupunginjohtaja ja osa-aikainen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, on toiminut hyvin, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio, kok.

– Meillä on muutenkin paljon selvitettäviä asioita, ja saimme tällä päätöksellä johtamisjärjestelmän rauhoitettua seuraavan vaalikauden ajaksi, myös ohjausryhmää johtava Rautio sanoo.

Suomessa on kuusi pormestarin johtamaa kuntaa. Ensimmäisinä pormestarimalliin siirtyivät Tampere 2007 ja Pirkkala 2009. Helsingistä ja Tuusulasta tuli pormestarivetoisia kuntavaalien 2017 jälkeen, ja Kärkölästä ja Puolangasta kesken vaalikauden vuonna 2018. Lisäksi Lahdessa ja Turussa on tehty päätös pormestarimalliin siirtymisestä, kun vaalikausi vaihtuu 2021.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä