Etäkokoustamisessa piilee demokratian halveeraamisen vaara, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra sanoo. Kuva Helsingin kaupunginvaltuuston järjestäytymiskokouksesta elokuulta. Kuvakaappaus Helsinkikanavan videolähetyksestä.

Helsingin kaupunginvaltuuston kokous järjestetään keskiviikkona 6.10. läsnäkokouksena ensimmäistä kertaa noin puoleentoista vuoteen. 

Keväästä 2020 lähtien valtuuston kokoukset on koronapandemian vuoksi järjestetty hybridikokouksina, joihin suurin osa valtuutetuista on osallistunut etäyhteydellä. 

Puheenjohtaja Fatim Diarra, vihr., teki valtuustokauden alussa päätöksen hybridi/etäkokousten jatkumisesta syyskuun loppuun, mutta nyt edessä on paluu fyysiseen kohtaamiseen koko valtuuston voimin. 

– Kysyin epidemiologiselta yksiköltä, onko epidemiologisia perusteita jatkaa etäkokouksia. Sellaisia perusteita ei ole, Diarra kertoo Kuntalehden podcastissa, joka julkaistaan maanantaina 11. lokakuuta. 

Keskiviikkona 6.10. valtuustossa käsitellään mm. pääkaupungin uutta strategiaa, josta pormestarikunta Juhana Vartiaisen, kok., johdolla antoi vastikään oman esityksensä.

Diarra halusi valtuutetut saliin, koska kokouksissa on ollut haasteita saada valtuutetut osallistumaan täysipainoisesti etäyhteydellä. 

– Ihmiset ajavat autolla, ovat lenkillä tai ovat baarissa kun ne kokoustaa. Kun tulee äänestys, valtuutettu ei vastaakaan, koska tekee jotain muuta. Näen sen valtavana demokratian halveeraamisena.

-Näen sen niin, että kahtena iltana kuukaudessa kaupunginvaltuutettujen on syytä tulla sinne saliin, osallistua keskusteluun ja myös käydä niitä käytäväkeskusteluja muiden valtuutettujen kanssa ja tutustua toisiinsa. 

Diarra sanoo itse rakastavansa etäkokouksia ja ymmärtävänsä, että se helpottaa montaa asiaa. 

Valtuustotyössäkin jotkut asiat voi hänen mielestään edelleen hoitaa etänä tai hybridimuodossa, mutta valtuuston kokoukset on syytä pitää läsnä ollen, jos pandemia suinkin sallii. 

-Kyllä demokratialla saa olla vielä perinteisiä linnakkeita. Vaikka olen aika moderni ja liberaali, Helsingin kaupunginvaltuuston salin pitää pysyä paikkana jossa ihmiset kohtaavat. Ja siihen me tulemme palaamaan.

Kuntalehden valtuustoaiheinen podcast julkaistaan 11. lokakuuta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä