Helsingissä valtuuston kokouspalkkio on maan suurin, tällä valtuustokaudella se on ollut 355 euroa. (Kuva: Ville Miettinen)

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina yksimielisesti ehdotuksen Helsingin luottamushenkilöiden taloudellisista etuuksista.

Kaupunginhallitus korotti palkkioita jonkin verran pohjaehdotuksesta. Se ehdottaa luottamushenkilöiden palkkioihin noin 8,5 prosentin korotusta. Kun valtuutetun kokouspalkkio kuluvalla valtuustokaudella on ollut 355 euroa, kaupunginhallitus ehdottaa palkkioksi tulevalle valtuustokaudelle 385 euroa.

Valtuuston puheenjohtajan palkkio nousisi ehdotuksessa 470 eurosta 510 euroon

Muista luottamustehtävistä kaupunginhallituksen jäsenille puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat mukaan lukien esitetään 320 euroa kokoukselta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Helsingin toimielinkokonaisuuteen uutena elimenä johtamisjärjestelmän muuttuessa 1.6.2017 tulevissa toimialalautakunnissa kokouspalkkio olisi ehdotuksen mukaan 255 euroa, eli 80 prosenttia kaupunginhallituksen kokouspalkkiosta.

Lisäksi toimielinten jäsenten vuosipalkkiot esimerkiksi kaupunginhallituksen jäsenille ja varapuheenjohtajille ovat ehdotuksen mukaan 9 000 euroa vuodessa ja toimialalautakuntien jäsenille 3 570 euroa.

Lopullisen päätöksen Helsingin luottamushenkilöiden palkkioista tekee kaupunginvaltuusto kauden viimeisessä kokouksessaan 17. toukokuuta.

Valtuuston jäsenten palkkiot vaihtelevat valtakunnallisesti paljon. Helsingissä valtuutetun 355 euron kokouspalkkio on tällä valtuustokaudella maan suurin. Pienin on ollut Vehmaalla, 15 euroa.

Niin valtuustoissa kuin hallituksissa kokouspalkkioiden koko maan keskiarvo tällä valtuustokaudella on 70 euroa. Valtuuston puheenjohtajien kokouspalkkion keskiarvo on 101 euroa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*