Kaavoitukseen, rakentamiseen ja kiinteistöihin liittyvät asiat ovat Helsingissä kuudessa virastossa. (kuva: Ville Miettinen)

Helsingin kankeus ja byrokraattisuus johtuu pitkälti Helsingin virastorakenteesta, väittävät kaupungin suurimpien puolueiden ryhmänjohtajat Lasse Männistö (kok.) ja Otso Kivekäs (vihr.) Helsingin Sanomissa maanantaina.

Helsingissä on 31 virastoa tai liikelaitosta.

– Helsingin leikkipuistoista vastaa viisi–kuusi virastoa. Yksi pyörittää toimintaa, yksi vastaa rakennuksista, yksi leikkitelineistä, yksi maapohjasta ja yksi hiekan tuonnista sinne hiekkalaatikkoon, kertoo Männistö.

Helsinki päättää tänä syksynä johtamisuudistuksesta. Sen yhteydessä myös virastojen määrä tulee pohdittavaksi.

Kokoomus ja vihreät ottaisivat käyttöön toimialamallin, jolloin esimerkiksi kaavoitukseen, rakentamiseen ja kiinteistöihin liittyvät asiat koottaisiin yhteen toimialaan.

Vasemmistoliiton ryhmänjohtajan Veronika Honkasalo ei ole virastojen yhdistämisen kannalla. Hänen mielestään Helsingin todellinen ongelma on virkamiesvalta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä