Kuntaministeri Paula Risikon mukaan metropolihallintoa ei kannata enää ajaa eteenpäin. (Kuva: Ville Miettinen)

Kokoomus esittää, että Helsingin ympärille kaavailtu 14 kunnan metropolihallintohanke lopetetaan, uutisoi perjantain Helsingin Sanomat.

Kuntaministeri Paula Risikko, kok., kertoi hallitusryhmien edustajille kokoomuksen kannasta torstai-iltana. Kokoomuksen mukaan metropolihallinto toisi vain ylimääräistä päällekkäistä hallintoa.

Metropolihallinnosta on sovittu hallituksen rakennepaketissa. Risikko muistuttaa, että silloin ei ollut tiedossa, mitä sote-uudistuksessa tapahtuu ja millaisia hallintomalleja siinä syntyy.

– Siksi tätä ei kannata viedä nyt eteenpäin, Risikko sanoo HS:lle.

– Emme pysty sanomaan kunnille muuta kuin että hallinto lisääntyy.

Kokoomuksen kanta viedään muiden hallituspuolueiden puheenjohtajien arvioitavaksi.

Valtiovarainministeriö julkisti maanantaina yhteenvedon esitetystä metropolihallinnosta annetuista arvioista. Arviot olivat valtaosin nihkeitä; asumisesta, liikenteestä ja maankäytöstä päättävää metropolihallintoa ei nähty ratkaisuna alueen ongelmiin, ja nykyrakenteisiin pohjautuvan yhteistyön kehittäminen nähtiin parempana vaihtoehtona.

SDP:n kansanedustaja, Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Antti Lindtman näkee metropolihallintohankkeen jatkon tarpeellisena ja toivoo pääministeri Alexander Stubbin, kok., pitävän hallituksen sovitussa linjassa.

– Viedään maaliin se, mistä on sovittu, Lindtman sanoo HS:lle.

Uutinen Helsingin Sanomien digilehdessä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä