Kuva: Ville Miettinen
"Työllisyyskokeiluja ja valinnanvapauskokeilua pitää jatkaa. Käyttäkää eloa ja iloa ja ennen kaikkea älyä", lähetti terveisensä eduskunnalle Rautavaaran kunnanjohtaja Unto Murto.

Yksittäinen kunta voi vaikuttaa valtion päätöksiin, kun se perustelee asiansa hyvin ja on sinnikäs, kävi ilmi eräässä puheenvuorossa Kuntalehden elävällä mielipidepalstalla Kuntamarkkinoilla.

Positiivisen esimerkin tarjoili Vimpelin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Tuomisalo Haloo Vimpeli -valtuustoryhmästä.

Vimpelin haasteena oli, että kirkonkylään kääntymistä varten kantatien risteykseen tarvittiin liittymä palvelemaan kymmeniä rekkoja päivittäin.

Kun ei asialle muuten näyttänyt tapahtuvan mitään, kunta teki omat liikennetutkimukset ja mittaukset, ja meni papereiden kanssa liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin, kesk., juttusille.

– Ensi keväänä isketään kuokka maahan ja siihen tehdään liikenneympyrä. Näin voidaan vaikuttaa liikenneasioihin, Tuomisalo kertoi salillisille mielipidepalstan kuuntelijoita.

Tuomisalon terveiset valtiovallalle kuuluivatkin: paikallista tietoa kannattaa kuunnella.

Elävä mielipidepalsta Kuntamarkkinoiden keskiviikon alkuiltapäivässä oli ensimmäinen laatuaan.

Ideana oli, että kuka tahansa sai tulla kertomaan mielipiteensä tai viestinsä valtiovallalle mistä tahansa aiheesta.

Mielipiteet videoitiin ja ne välitetään eduskunnan tietoon, ja niihin toivotaan vastauksia, jotka on tarkoitus uutisoida Kuntalehdessä.

Aiheet vaihtelivat laidasta laitaan.

– Asettakaa vihdoin lasten etu aidosti etusijalle. Kunnille ja maakunnille tarvitaan vastuiden lisäksi myös resursseja, sanoi Sauli Hyvärinen Lastensuojelun Keskusliitosta.

– Miten veroennuste muuttui yli 800 000 euroa, kertymä romahti siitä mitä huhtikuussa kerrottiin. Sellaista ei pieni kunta voi mitenkään paikata, sanoi Posion kunnanhallituksen puheenjohtaja Olavi Lehtiniemi, kesk., ja viittasi tuoreeseen käänteeseen kuntien verotulokertymässä.

Kuntaliiton sote-yksikön johtaja Tarja Myllärinen peräsi hallitukselta työllisyyskokeilujen jatkamista ja ripeää päätöksentekoa sote- ja maakuntauudistuksessa.

– Jos ei päätöksiä tule, on viisautta antaa maakuntien oman valmistelun edetä, ettei menetetä sitä hyvää, mitä nyt on, Myllärinen sanoi.

Liikenne mietetytti Tuomisalon lisäksi Kemijärven kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajaa Anita Ruokamoa.

– Ei riitä että liikenneväylistä pidetään huoli Kajaaniin ja Ouluun asti. Runkoverkko pitää toteuttaa pohjoiseen. Pohjoisessa on matkailu, malmit, metstä, Ruokamo muistutti.

Katso videokooste mielipiteistä:

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Unskin kynästä ja kamerasta: Olen puhunut erillislaista, Lex Rautavaarasta vuodesta 2011. Se ottaisi huomioon kunnan pitkät etäisyydet ja harvan asutuksen. Erillislaki tähtäisi lähipalvelujen turvaamiseen jokaiselle kuta kuinkin tasavertaiselta pohjalta. Pohjimmiltaan kysymys on perustuslain toteutumisesta ja kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Kun nyt pohditaan Sote- ja Maku-uudistusten sekä Valinnanvapauslain hallintoa ja palveluita, yhtä lailla tärkeää on tarkastella palveluita yhteiskunnallisen janan toisessa päässä. Sen ei luulisi olevan mahdotonta, jos yhdenvertaisuus merkitsee jotakin päättäjille. Kyllä Jämpti on niin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*