Hyvinvointikertomus on johdon työkalu – paitsi jos se laaditaan vain koska täytyy

Jos strategioita tehdään vain sen vuoksi, että lainsäädäntö näin edellyttää, niillä ei ole mitään merkitystä, muistuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen johtava asiantuntija Timo Ståhl Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

Ståhl tunnistaa dosentti Matti Rimpelän, Hämeenlinnan strategiajohtaja Markku Rimpelän ja strategiapäällikkö Juuso Heinisuon tuoreessa raportissa esiin tuoman ongelman strategioiden ja suunnitelmien kirjavuudesta ja seurannan heikkoudesta työssä lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisessä.

Rimpelän mukaan lasten ja lapsiperheiden pahoinvointi pikemmin lisääntyy kuin vähenee huolimatta suunnitelmista ja strategioista, joista asiaan puuttumiseksi on laadittu vuosikymmenten ajan.

– Jos strategia laaditaan vain koska laki niin sanoo,  sillä ei ole mitään kosketuspintaa käytännön toimintaan ja käytännön toiminnan suunnitteluun. Siinä mielessä kritiikki on ihan aiheellista, Ståhl sanoo.

– Ongelma on, että toiminta pirstaloituu moneen eri siiloon, kun kaikki tekevät erillisiä suunnitelmia ja strategioita, eikä synny ohjaavaa asiakirjaa, jossa kokonaisuus olisi katsottu lapsiperheiden hyvinvoinnin ja palvelujen edistämisen näkökulmasta.

Jos suuunnitelma tai strategia tehdään, se pitää Ståhlin mukaan tehdä siksi, että kunnalla on oikeasti halu katsoa, miten lasten ja lapsiperheiden asiat järjestetään, mitä voidaan tehdä, missä ollaan tällä hetkellä.

Esimerkiksi hyvinvointikertomus on ihan oikea johtamisen, arvioinnin ja toimeenpanon työkalu, eikä vain paperi joka pitää tehdä koska laki niin sanoo. Tätä kaikki eivät ole vielä käsittäneet, Timo Ståhl sanoo.

– Siinä se ero menee. Siinä vaiheessa kun sitä ei oikeasti käytetä kunnan johtamisessa, ei paperilla ole mitään merkitystä.

Matti Rimpelän mukaan hyvinvointikertomuksen tulisi kulkea normaalissa vuosikierrossa, toiminta- ja taloussuunnitelmissa, tarkastuslautakunnan arvioinnissa, talouskysymysten rinnalla eikä erityisinä suunnitelmina ja kertomuksina.

Hyvinvointikertomus tuottaa tietoa kuntastrategiaan ja on myös toiminta- ja taloussuunnitelman operatiivinen asiakirja, joka tuottaa tietoa ja jonka kautta seurataan asioita joita pitää seurata, Ståhl sanoo.

Paljon on kiinni siitä, missä määrin hyvinvointikertomuksen suunnitelmaosioon osataan integroida muita suunnitelmia, joita pitää tehdä, ja miten se sitä kautta nivoutuu kunnan muuhun normaaliin toiminnan suunnitteluun.

– Näin sen pitäisi toimia, mutta se ei toimi näin kaikissa kunnissa vaan on vain irrallinen hallinnollinen paperi joka pitää tehdä, koska laki niin sanoo.

Välttämätön käyttäytymisen muutos

Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen muistuttaa, että kunnan strategisuutta ei välttämättä voi päätellä papereista. Vaikka puhuttaisiinkin ”tragedioista”, monessa kunnassa tehdään erittäin hyvää ilmiöpohjaista ja horisontaalista työtä perheiden eteen, Airaksinen muistuttaa.

– Yksi ongelma on, että perheiden palvelut pirstoutuvat. Toinen ongelma on vajavainen ymmärrys asiakasarvosta ja sen muodostumisesta.

Vaikka maailma muuttuu, tietyt asiat on staattisia. On myös asiakkaan ja palvelun välissä olevia muuttujia, joita ei ole pystytty taklaamaan. Pelkillä ja papereilla ei pitäisi todistaa, mikä on onnistunutta ja mikä epäonnistunutta, Airaksinen sanoo.

Olennainen dokumentti on kunnan talousarvio: se näyttää, mitä arvoja käytetään käytännön työssä ja paljastaa, kuinka paljon ollaan valmiita resursoimaan, paljonko laitetaan panoksia esimerkiksi kohtaamisiin perheiden kanssa.

Airaksinen muistuttaa, että viranhaltijat voivat kirjoittaa strategiaan mitä vain, mutta jos poliittiset päättäjät eivät aidosti ymmärrä kirjausta, ei paperilla tee mitään.

– Valtuutetulla on oltava mahdollisuus pureksia, oivaltaa ja ymmärtää, mitä strategia tarkoittaa.

Itse asiassa strategian laatiminen voi olla jopa tärkeämpää kuin työn tuloksena ulos pullautettava paperi.

– Arvo strategiasta voi syntyä prosessissa jossa ihmiset ovat laajasti mukana.

Airaksinen arvioi, että eri ammattikuntien olisi opittava kuuntelemaan asiakastarvetta nykyistä paremmin. Tätä varten tarvitaan käyttäytymisen muutosta ja ajattelun muutosta. On kysyttävä olennainen kysymys: Mistä koet saavasi hyötyä?

Airaksinen väittää, että todellisuus on tarua ihmeellisempi: monet kunnat ovat oivaltaneet oikeasti hyviä tapoja saada aikaan käyttäytymisen muutosta. Pulmana on, että oppi ei kumuloidu, vaan se jää paikalliseksi ratkaisuksi.

– Itsehallinnon hyvä puoli on, että eri toimintatapoja voi kehittää. Huono puoli on, että hyvät käytännöt eivät aina läpäise kuntakenttää, vaikka välineitä olisi.