Valtioneuvosto hylkäsi torstaina Iitin kunnan ehdotuksen, että kunta siirtyisi Kymenlaaksosta Päijät-Hämeen maakuntaan.

Valtioneuvosto perustaa päätöksensä selvitykseen, jonka mukaan muun muassa Iitin kunnan asiointi- ja palveluyhteydet, työssäkäyntiliikenne, elinkeinoelämän yhteydet, yhdistystoiminta-alueet sekä kulttuuri- ja historialliset perinteet suuntautuvat Kymenlaaksoon.

Iitin kunnanhallituksen puheenjohtaja Jarkko Salonen (kesk.) ihmettelee valtioneuvoston perusteluja.

– Päätös itsessään ei ollut yllätys. Rivien välissä meille on kerrottu, että pääsette Päijät-Hämeeseen, kunhan teette kuntaliitoksen siihen suuntaan.

Iitin valtuusto äänesti Lahden seudun kuntaliitosta vastaan viime syyskuussa lukemin 14–13.

– Mielestäni kysymys maakunnan vaihtamisesta on oma asiansa, eikä sitä pitäisi kytkeä kuntaliitospäätökseen, Salonen sanoo.

Salosen mukaan valtioneuvoston perusteluissa oudoksuttaa esimerkiksi yhdistystoiminta-alueisiin vetoaminen.

– Sain asiaan ihan kirjallisen vastauksen. Siinä mainittiin, että muun muassa Marttaliiton ja Kennelliiton jaotuksessa Iitti kuuluu Kymenlaaksoon.

– Esimerkiksi urheilussa iittiläisistä 200–300 toimii Kymen piirijärjestöihin kuuluvissa seuroissa, mutta Päijät-Hämeeseen suuntautuvissa seuroissa heitä on toista tuhatta.

Salosen mukaan vaikuttaakin siltä, että kielteinen päätös oli etukäteen selvä.

– Nyt siihen on sitten kirjoitettu perusteita.

Salosen mukaan maakunnan vaihdos olisi ollut kunnalle monin tavoin hyödyllinen, sillä Iitti suuntautuu Päijät-Hämeeseen kuntien yhteistoiminnassa ja laaja-alueisissa kuntayhtymissä.

– Vastaavassa tilanteessa Vaalan kunta sai siirtyä Kainuusta Pohjois-Pohjanmaan. En tiedä, miksi meille ei suotu samanlaista mahdollisuutta maakunnan vaihtoon, Salonen sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä